I'm The Man In Black...ei olen kesä (medium)





Otsikon mukaisesti pukeutumisvärini on vuosikausia ollut musta. Tai sanotaan, että valtavärinä on musta. Siniset farkut, musta t-paita ja musta huppari, mustat bootsit. Siinä se menestysresepti on ollut. Tyyliäni en ole vaihtanut. Yleensä t-paidat ovat samanlaisia ja farkuissakin olen pyrkinyt löytämään itselleni hyvän mallin ja merkin ja ostamaan useammat samanlaiset farkut kerralla. Valitettavan usein nämä farkkuvalmistajat näitä mallejansa vaihtelevat. Juuri, kun löydät hyvät, saat etsiä uutta sopivaa, Vaatekaupoissa asioiminen ei ole minulle vastenmielistä, mutta sovittamista en jaksa turhan kauaa. Mutta siis mustaa sen olla pitää. Tai piti.

Nimittäin. Vaimoni perheessä ja lähisuvussa on innostuttu värianalyysiin. Eli teoriaan, jonka mukaan ihmisille sopii tietty väripaletti, jonka mukaisesti pitäisi vaatteita valita. Tätä taustaa vasten minulle on jo useasti todettu, että musta ei ole minun värini. Olen aina vastannut, että kyllä se musta minulle sopii. Ja sopiikin edelleen. Käytän mustaa jatkossakin. Olkoon syy vaikka Johnny Cashin kappaleen mukainen. MUTTA. Tiedän nyt kuitenkin jo sen verran, että musta ei ole minua parhaiten pukeva väri. Menimme nimittäin tänään värianalyysin, jossa väripalettini laitettiin kohdalleen. En ole ensimmäinen mies, joka vaimon lähipiiristä tähän analyysiin on osallistunut. Enkä pitänyt tätä toimennpidettä vastenmielisenä. Kyllä vaimoni selvästi minua osaavampi tyylitaituri on. Hänen pukeutumisensa herätti minussa huomiota jo ennen seurusteluamme.  Hän osaa pukeutua tyylikkäästi. Olen luottanut hänen arvioonsa vaatteitani valittaessa. Minulla on oma tyylini, jota ei ole yritettykään muuttaa, mutta pientä väreillä pelaamista on silti jo ennen tämän päivästä analyysia tehty.

Syy miksi innostuimme värianalyysista minulle oli se, että paikallinen liike tarjosi mahdollisuutta puoleen hintaan ns. harjoittelutyönä. Roimasta alennuksesta johtuen varasimme minulle eilen ajan tälle aamua ja sinne sitä aamulla suunnistettiin. Prosessina analyysi sisälsi erivärisiä kankaita sijoitettuna kaulalleni luonnonvalolamppujen loisteessa. Väripaletteja vaihtelemalla lopulta määriteltiin, että olen kesä ja nimenomaan medium. Kylmät värit siis ovat se minulle sopiva juttu. Analyysin lisäksi sain väripaletin, jonka avulla voin määritellä ostamieni vaatteiden värin sopivuutta itselleni. Loppupeleissä järkevää. Paitsi että. Paletissa on pinkki. Ja lila. Ja muitakin perin pirteitä värejä. Saapa nähdä, miten nämä värit päälleni istuvat...Mutta kyllä kannatti. Naureskelimme vaimon ja analyysia tehneen neidin kanssa huonoille vitseilleni ja tunnelma oli rento. Kyllä aamun olisi voinut huonomminkin aloittaa. Suositan siis vahvasti myös miehille. Heittäytykää. Ei se minunkaan alfa-urouttani nakertanut.

Eilen kävimme kaupungilla töiden jälkeen pienen kierroksen. Vauvan vaatteita, kodin tarvikkeita ja siinä lomassa myös teet ja kakkupalat paikallisessa konditoriossa. Kyllä oli hieno tarjoilu. Illaksi varasin itselleni huonot yöunet vuokraamalla uuden Se-elokuvan. Eli Stephen Kingin romaaniin perustuvan kauhuelokuvan. Voin sanoa suoraan, että olen nuoruusvuosina kyseisen kirjan lukenut ja osasin odottaa väristyksiä. Mutta kyllä se elokuva yöllä kesken jäi. Vaimoni ei katsomista yrittänytkään. Nukutin hänet ennen leffan aloittamista. Mutta en päässyt minäkään loppuun. Liikaa nousi syke. Ja hyvä niin. Unikin vielä tuli. Mutta elokuva oli kyllä hyvä. Vahva suositus myös tästä, vaikka romanttisesta komediasta elokuva ei mene.

Tämän päivän muihin aktiviteetteihin kuului hiihtolenkki, jonka teimme yhdessä. Kiirehtimättä. Ja taas pienten alkuvaikeuksien jälkeen ja maalin päästyämme totesimme, että kannatti. Liikuntaa olemme pyrkineet lisäämään pikkuhiljaa ja minäkin olen valmistautunut lapsen tuloon myös fyysisesti. Pitää olla valmiuksia jaksaa pientä vauvapunttia nostella ja muutenkin. Hiihto palvelee tätä tarkoitusta. Valmistautumiseni on siis kokonaisvaltaista. Sekä henkistä, että fyysistä. Toivotaan, että olen parhaimmillani vauvan saapuessa. Uhkailut siitä, että kuntoilulle ei vauvan kanssa jää aikaa pyörivät mielessä. Isäkiloja on lähes kaikilla tuntemillani isillä. Mistähän ne lopulta johtuvat?

Raskaus etenee hitaasti ja melko huomaamattomasti. Oireita ei juuri ole. Ensimmäisiä liikahduksia odotamme malttamattomina. Minä jutustelen Leijonalle niitä näitä. Ei vastauksia. Eikä potkuja tai väreilyjä vatsanpohjassa. Eli varsin seesteisesti menemme eteenpäin. Helmikuu kääntyy loppupuolelle. Nopeasti aika on mennyt. Vasta oli marraskuu. Vastahan me niitä kahta viivaa katselimme. Ihan hetki sitten oli joulu. Ja nyt mennään jo hiihtolomaa kohti. Raskaudesta on nyt takana noin 40%. Pikkuhiljaa edessä on vähemmän kuin takana. Alamme kohta tekemään listaa, mitä hankitaan ja mistä. Insinöörimäisesti eteenpäin. Ajatuksia vauvasta ja elämänmuutoksesta on herännyt ja olemme niistä keskustelleet. Turha silti ennakoida liikaa.

Olemme tässä kahdestaan. Nyt ja aina.  Me plus yksi. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Ja pojan nimeksi tulee...

Soturi ja hattuteline