Valosta ja pimeydestä


Parisuhteiden analysointi blogeissa on suhteellisen yleinen aihe. Yksi Suomen suosituimmista blogeista on keskittynyt havainnoimaan parisuhdetta oikein urakalla. Myönnetään, että olen tutustunut näihin parisuhdeblogeihin vaihtelevalla tarkkuudella. Useimmat blogeista toistavat itsestäänselvyyksiä ja kirjoituksissa näkyy myös omia kokemuksiani vastaava kahtiajako: parisuhteessa uskotaan rakkauteen tai yhdessä pysymiseen yhdessä pysymisen takia. Itse kärjistäisin tilannetta vielä oman historiani kautta: olen tyytynyt ja rakastanut. Jälkimmäistä ainoastaan kerran. Nykyisin. Tyytynyt olen useasti. Se on yllättävän helppoa.

Suhteemme alkuvaiheessa saimme kyllästymiseen asti kuulla sitä, että suhteemme laantuu. "Odottakaapa vain 10 vuotta niin se on teilläkin tätä samaa, ei mikään suhde pysy samanlaisena vuosien saatossa." No ei pysy ei. Lienee itsestäänselvää, että elämä ei ole suoraviivainen tarina. Se polveilee ja heittelee. Parisuhteessa tulee ylä- ja alamäkiä. Mutta siihen en usko hetkeäkään, että rakkauteni muuttuisi tyytymiseksi. Olen elänyt tyytymiselämää riittävästi omiksi tarpeiksi. En palaa siihen. Enkä olisi heittäytynyt tähän uuteen suhteeseen, jos en uskoisi rakkautemme kestävän edessä olevat vuodet. Rakastan vaimoani edelleen, kun hän on ryppyinen. Tiedän sen. Ja mikä tärkeintä, uskon vaimoni tekevän samoin. 

Rakastamisen ja onnistuneen parisuhteen reseptiä minulla ei ole. On vain kokemus siitä, mitä rakkaus minulle on tehnyt. Rakkaus on saanut minut haluamaan lasta, jakamaan yhteyden toisen ihmisen kanssa ikuisesti. Se on saanut minut selättämään lentopelkoni ja istumaan 8 tuntia lentokoneessa. Se saa minut heräämään aamuisin onnellisena ja hymyillen. Se on saanut minut tekemään kotitöitä, aamupalaa, ruokaa ja tarjoamaan arkisia yllätyksiä vaimolleni. Rakkaus on saanut minut yrittämään enemmän ja olemaan vähemmän itsekäs. Näkemään asioiden molemmat puolet paremmin kuin ennen. Näistä rakkauden aikaansaannoksista syntyy minun parisuhteeni. Näistä syntyy uskoni parisuhteen kestoon. En paina jarrua, en tyydy, enkä varmistele. En enää. 

Rakkaus on tuonut valoa elämääni. Ja niin varmasti muutkin rakkauteen ja parisuhteeseen lähtevät kokevat. Kuinka kauan valo valaisee on eri kysymys. Jos elämässään on elänyt suhteellisen aurinkoisia päiviä ei rakkauteen perustuvan parisuhteen tuottama lisävalo välttämättä aina tunnu tarpeelliselta tai asialta, jota osaisi kaivata. Vähitellen sitä pärjää oman taskulamppunsa valossa. 

Minä tiedän, mitä on absoluuttinen pimeys. Siksi osaan arvostaa nykyisen elämäni valonsäteitä. Haluan vaalia niitä. Nyt ja jatkossa. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit

Ai että, miten kallis syöttötuoli??