Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Monta syytä juhlaan!

Kuva
Ei. Kapteeni on edelleen turvallisesti äitinsä vatsassa. Oikeastaan molemmat vanhemmista olisivat jo kypsiä vastaanottamaan tulokkaan hetimmiten. Viimeiset viikot tuntuvat matelevan ja laskettu aika, vaikka onkin vain päivä muiden joukossa, tuntuu edelleen kaukaiselta. Laskettuun aikaan on nyt kolme päivää, eikä merkkejä synnytyksen alkamisesta ole juurikaan saatu. Vaimollani on ollut harjoitussupistuksia useasti, mutta kummankaan käsityksen mukaan ei vielä varsinaisia supistuksia. Tietysti kumpikaan meistä ei ole aivan varma, miltä niiden edes pitäisi tuntua, mutta vertaiskokemuksien mukaan ne kyllä tunnistaa. Odotuksen venyminen selvästi turhauttaa vaimoani ja varmasti olo alkaa näillä helteillä olemaan muutenkin epämukava, saati sitten sievän, mutta isohkon, raskausmahan kanssa. Kapteeni sen sijaan on tyyväinen yksiössään ja punnertaa touhukkaasti sen seiniä vasten tuttuun tapaan. Neuvolaan menemme torstaina eli lasketun ajan täyttyessä ja sieltä saamme lähetteen äitipolille. Ilme…

Raskaana viikolla 39 (rv38+4): Odotus jatkuu

Kuva
Viimein blogissa on kerrattu toimeliaan kesäloman kaikki käänteet ja vaiheet. Aika palata blogin tärkeimpään aiheeseen eli jo täysiaikaiseksi edenneeseen raskauteen. Raskausviikko 37 hujahti ohitse melkoista kyytiä ja raskausviikko 38:kin kääntyy kohta loppupuolelle. Vauva on siis täysiaikainen ja kaikki pitäisi olla valmista syntymistä silmälläpitäen. Laskettuun aikaan on vielä 10 päivää aikaa, mutta, kuten monista lähteistä on saanut lukea laskettu aika on vain yksi päivä muiden joukossa. Vauvan saapuminen ei ole sidottu kalenteriin eikä kellonaikaan vaan voi tulla reilusti ennen tai jälkeen tuota maagista päivää. Ei sillä, ei meistä kumpikaan ole tiiviisti laskettua aikaa odottanutkaan. Minulla on oma veikkaukseni syntymäpäivästä. Saa nähdä toteutuuko. Tähtimerkki on kuitenkin Leijona, se lienee varma.

Kesälomareissulla vauva ei tulostaan juuri ilmoitellut ja hyvä niin. Saimme keskittyä olennaiseen. Parin viikon irtioton jälkeen palattiin kuitenkin arkeen. Meillä oli äitipolille a…

Kesälomapäivitys vol. 3: ensi kertaa Tallinnassa ja shoppailuinferno

Kuva
Lapualta lähdettiin sunnuntaina Tampereelle vaimoni siskon kyyditsemänä viettämään yksi yö heidän luonaan ennen varhaista lähtöä junalla Helsinkiin ja siitä lautalla Tallinnaan. Luvassa olisi matkantekoa junalla, raitiovaunulla, laivalla ja bussilla ennenkuin olisimme perillä hotellissa Tallinnassa. Ja mukana siis minä, vaimoni, vaimoni siskon perhe eli puoliso ja heidän 2,5vuotias poikansa. Hyvällä combolla liikkeellä. Tallinnan suhteen ei ollut hirveästi suunniteltuna. Ruokapaikkoja olimme katsastaneet ja muutaman erikoisliikkeen, jossa käydä. Ja luonnollisesti vanhan Tallinnan puolella pitäisi piipahtaa. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta Virossa, joten odottelin innolla, miltä naapurimaassa näyttää.

Ajelimme Lapualta Tampereelle vailla suurempaa kiirettä. Välimatka on noin 2 tuntia. Muistuttaa taas siitä, kuinka paljon lähempänä kaikki on etelässä. Täällä pohjoisesta 2 tunnin ajomatkan jälkeen ollaan jossakin Oulun pohjoispuolella. Tampereelta 2 tunnin ajomatkan sisällä alkaa oll…

Kesälomapäivitys vol. 2: Vauvakutsut ja raskauskuvia

Kuva
Moottoripyörämatkani siis seisahtui Lapualle viikoksi ja vietimme tuon viikonlopun anoppilassa vaimoni, vaimoni siskon (ja hänen poikansa) sekä anopin kesken. Olimme vaimoni siskon kanssa juonitelleet jo jonkin aikaa vauvakutsujen järjestämistä yllätyksenä vaimolleni. Oikeastaan minun roolikseni jäi vain houkutella päivänsankari pois anoppilasta jollakin tekosyyllä. Vaimoni oli kyllä saanut jo kutsuista vihiä ja arvaili, että perjantaina olisi kutsujen aika. Mutta onneksi lopulta ainakin osallistujalista oli jonkunasteinen yllätys. Vaimoni sisko oli nähnyt aikalailla vaivaa vauvakutsujen järjestämiseen ja siitä hänelle iso kiitos. Kyllä kannatti. Vaimoni oli varmasti otettu, että läheiset ystävät ja sukulaiset pääsivät vauvaa juhlistamaan.

Ennen illan h-hetkeä vaimoni arvaili, että jotakin olisi illansuussa tapahtumassa. Kaupasta oli kertynyt kaappeihin kaikkea juhliin kuuluvaa, vaikka ostoksia oli yritetty parhaan mukaan piilottaa. Vaimoni on sellainen nuuskumatti, että mikään ei py…

Kesälomapäivitys vol. 1: Moottoripyöräpäiväkirja - ristiin rastiin Suomea, vesisadetta ja kauniita maisemia

Kuva
Täällä taas. Ja blogitauko on vietetty. Samoin tauon aiheuttanut kesäloma on ohitse ja on palattu sorvin ääreen työpaikalle. Ulkona vallitseekin trooppinen helle, joten mikä olikaan parempaa kuin lähteä hellettä piiloon näyttöpäätteen eteen. Lomaa vietin kaksi viikkoa, joista kaksi päivää olin kotona. Voi sanoa, että aktiivisen loman jäljet kyllä näkyvät. Olo ei ehkä ole levänneinen mahdollinen, mutta siitäkin huolimatta lomasta jäi hyvä mieli ja nippu muistoja ja ainutkertaisia kokemuksia.

Lomani oli muutenkin monijakoinen, koska ensimmäisen viikon vietin tien päällä veljeni kanssa, ajelemalla moottoripyörällä ristiin rastiin Suomea. Tämän jälkeen vietin viikonlopun anoppilassa Lapualla vaimoni, vaimoni siskon ja anopin kanssa. Lapuan viikonlopun jälkeen teimme reissun Tallinnaan vaimoni sekä vaimoni siskon perheen kanssa ja tämän jälkeen ajeleskelin vielä moottoripyörällä yksikseni Lapualta Rovaniemelle. Monenlaista ajanvietettä ja erilaista matkustusmuotoa sekä matkaseuraa tuli si…

Rippijuhlat vietetty, moottoripyörämatkailua ja blogitauko

Kuva
Tänään on vietetty rippijuhlia. Tai oikeastaan rippi- ja kastejuhlia. Keväänmittainen aikuisrippikoulu oli kokemuksena opettavainen ja monella tapaa syvällinen. Rippikoulumatka päättyi kaste-ja rippitilaisuuteen pienessä lähikirkossamme, tutun papin ja perheen kesken. Paikalla olivat vaimoni lisäksi, myös vanhempani ja veljeni. Kiva, että hekin jaksoivat juhliin lähteä vaikka matkaa tulikin jonkun verran. Kävimme perheen kesken syömässä ja kotonamme kahvilla. Vaimoni oli kuluttanut lauantaipäivää leipomalla kakkuja. Ja hänelle ominaiseen tapaan vielä useamman ja useampaan kertaan. Koska kaiken pitää olla täydellistä.

Eilinen päivä (lauantai) meni muutenkin vähän kaksijakoisissa tunnelmissa. Oli minun ensimmäinen kesälomapäiväni ja tietenkin olin asiasta suhteellisen hyvilläni. Mutta tietenkin seuraavana päivänä järjestettävät juhlat tarkoittivat, että päivän täyttäisi osaltaan leipominen ja siivoaminen. Ja tietenkin juhlista aiheutui myös etenkin vaimolleni jonkin sortin stressiä. Va…