Räjähdyspiste - ja sen toisella puolen


Onkohan muilla samankaltaisia kokemuksia siitä, että huomaa olevansa pelottavan samankaltainen oman isänsä kanssa? Havahduin tähän tosiasiaan viimeistään viime viikonloppuna, kun vierailimme vanhempieni tykönä ja kaikki ei mennyt kuten Strömsössä. Minä olen äkkipikainen tai sanotaan olen ollut. Olen pyrkinyt parantamaan sytytyslankani pituutta ja osittain siinä onnistunutkin. En nimittäin parisuhteessani ole lähelläkään sitä tasoa, mitä olin ennen. Toki välillä olen aika nopea tokaisuissani, mutta kyllä hermoilleni on mittaa kasvanut tässä vanhetessa. Uskoo ken tahtoo.

Toisaalta olen myös melko jääräpäinen tiettyjen asioiden suhteen. Asettaudun mielipiteideni taakse välillä aika järkkymättä ja pääni kääntäminen voi olla vaikeaa. Tämäkin asemoituminen riippuu aika paljolti siitä, kuka vastapuolelle asettuu ja missä tilanteessa. Kaikkien kanssa en väittele, enkä väittele asioista, joihin minulla ei selkeästi ole edes jonkin verran tietämystä. Joidenkin ihmisten kanssa näkemykset eivät kohtaa ja jos vastapuolelle asettuu samanlainen jääräpää niin lopputuloksena voi olla usein äänekäs, mutta hyödytön väittely.

Isäni on samanlainen kuin minä. Olemme pitkälti samanlaisia persoonia, melko hallitsevia, jääräpäisiä, lyhytpinnaisia ja välillä järkähtämättömiä. Tästä samankaltaisuudesta johtuen välillemme kehkeytyy kiivaitakin väittelyitä, joiden lopputuloksella ei ole väliä.Väittelyn suorittaminen tuntuu olevan usein tärkeämpää kuin johonkin selkeään konsensukseen pääseminen. Viime viikonloppuna välillemme päivän politiikasta muodostunut väittely eskaloitui turhankin pitkälle. Tuloksena oli koko viikonloppua varjostanut kyräily. Kumpikin osapuoli varmasti tiesi toimineensa väärin, mutta sen myöntäminen oli kummallekin yhtä vaikeaa. Sovintoa tehtiin vasta, kun olimme vaimoni ja poikani kanssa palanneet kotiin.

Tavallaan tapahtumat vaivaavat minua vieläkin. Ne muistuttavat kivuliaasti siitä, kuinka lähellä pinnan alla ovat vanhat käyttäytymismallit ja kuinka helposti pinnalle kovalla vaivalla kasvatettu muutoksen kuori murtuu. Ei tarvita kuin vähän väsymystä ja vanha keino purkaa omaa pahaa oloaan nostaa päätään. Näiden hetkien koittaessa pitäisi muistaa hengittää. Katsella itseään hetki rauhassa ja päättää, että antaa periksi jos vastapuoli ei tässä vaiheessa malta lopettaa. Itsensä pysäyttäminen on vain todella hankalaa tietyn rajan jälkeen. Vaimoni kanssa osaan jo tämän paremmin. Annan periksi. Tai sanotaan luovun asemastani, kun huomaan että meno menee liian äänekkääksi. Joskus epäonnistun. Mutta myös usein onnistun käyttämään erilaisia toimintamalleja kuin aikaisemmin. Rakentavampia ja sopuisampia. Ja missään nimessä en enää jätä tilanteita hautomaan sisälleni pitkäksi aikaa.

Isäni kanssa näissä tilanteissa saattaa olla kyse siitä, että meistä kumpikin tietää, että vastapuoli kestää tällaiset konfliktit. Eli kumpikin meistä osaa käyttää toista paineventtiilinä, johon omaa pahaa oloa voi huoletta purkaa. Ehkä viimeisimmän yhteenoton jälkeen aloin miettiä, että kestän tätä nykyisin paremmin kuin isäni. Kummankaan ei silti tarvitsisi tällainen ylivuotoventtiili toiselle olla. Voisimme molemmat käyttää parempia keinoja hetkittäisten pahanolontunteiden purkuun. Mutta näin me olemme aina toimineet keskenämme.

Muutos tapahtuu vaiheittain. Välillä tulee takapakkia. Ainakin itselleni viime viikonlopun konflikti osoitti, että työtä on tehtävä herkeämättä joka päivä. Ja varsinkin niinä hetkinä, kun itsehillinnän kuori alkaa stressiin tai ärtymyksen edessä halkeilla. Silloin on tärkeää muistaa, mitkä asiat ovat itselle niitä, joita haluaa eteenpäin siirtää. Haluaako siirtää eteenpäin käytösmallia, jossa läheiset ihmiset toimivat paineventtiilinä vai voisiko pahanolon purkamiseen käyttää muita keinoja. Kaikki on omissa käsissä ja jarrupoljinta voi painaa vain itse.

Muutos on turhauttavaa. Se tapahtuu hitaasti. Toisinaan lipsutaan taaksepäin. Tärkeintä on kuitenkin tahto jatkaa muutoksen tiellä välittämättä hitaudesta tai ajoittaisesta lähtöruutuun palaamisesta.

Tärkeää on myös antaa anteeksi. Itselleen ja vastapuolelle, joka kamppailee samanlaisten opittujen käytösmallien kanssa kuin sinä itse. Peilikuvan asemaan luulisi olevan helppoa samaistua.

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa
Askeleita isyyteen blogi Facebook:issa
Perhekupla: Perhekupla.fi 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Ja pojan nimeksi tulee...

Soturi ja hattuteline