On ollut raskasta


Viime viikon lopulta tämän viikon lopulle on kyllä ollut rankka pätkä. Se ei toisaalta tarkoita sitä, että kuluneet päivät olisivat olleet epämiellyttäviä. Oikeastaan päinvastoin. Viime keskiviikkona suuntasimme VR:n kuljettamana pienoislomalle Tampereelle vaimon perheen kestitykseen. Arvelin vaimolleni jo etukäteen, että luvassa on aika rankka reissu ihan käytännön syistä ja itse varauduin toipumiseen jatkamalla viikonlopun jälkeen isyyslomilla vielä maanantain ja tiistain. Menomatka sujui junassa melko hyvin. Ainoa ongelma oli, että Kapteeni ei suostunut millään nukkumaan vaan valvoi illalla viisi tuntia putkeen ennen kuin uni lopulta vei mukanaan, kun meidät noudettiin autolla Tampereelta. Lopulliset unet koittivat vasta kello 12 yöllä. Matka meni silti melko helposti. Kapteeni ei osoittanut mieltään kuin pari kertaa. Hän söi hyvin ja muutamat pienet itkukohtaukset saatiin haltuun sylittelyllä. VR:n kalusto tarjosi menomatkalla suhteellisen hyvät puitteet. Ouluun asti menimme perhehytissä ja sen jälkeen kuuluisassa vaunussa numero 4, josta löytyy lastenvaunupaikat. Mukana meillä oli rattaat ja kaukalo. Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.

Tampereella oli mahtavaa nähdä vaimon siskon perhettä, anoppia ja appiukkoa. Myös vaimoni Sveitsin serkku ja hänen miehensä piipahtivat käymässä. Suhdanteet olivat sillä tavalla muuttuneet, että Tampereelle oli ilmestynyt Kapteenille uusi serkkupoika. Eli siellä oltiin vahvasti vauvakuplassa. Mahtava uusi tulokas. Kovin pieni kylläkin. En oikein uskaltanut häntä sylitellä vaikka olenhan minä Kapteeniakin noin pienenä sylitellyt. Hieno juttu, että saimme uuteen serkkupoikaan heti tuoreeltaan tutustua. Ja kiva oli vaihtaa vauvakuulumisia ja muitakin kuulumisia meille tärkeiden perheenjäsenten/ystävien kanssa. Meno oli aika hektistä ainakin meidän poikamme mielestä, jonka kärsivällisyys oli koetuksella. Ilmeisesti aktiivinen ympäristö aiheutti pieniä keskittymishäiriöitä, koska Kapteeni oli iltaisin ja öisin varsin itkuinen eikä nukkuminen tai syöminen onnistunut aivan totutusti. Tämä tiesi ylimääräistä stressiä ja valvomista.

Olimme Tampereella sunnuntaihin asti jolloin suuntasimme aamupäivällä junaan ja takaisin Lappia kohtia. Tällä kertaa juna oli aivan täynnä ja se aiheutti pieniä käytännön ongelmia. Ja VR:n kalustokin tarjosi haasteita Oulu-Rovaniemi välillä. Ja vaikka Kapteeni oli pääosin rauhallinen ja tällä kertaa nukkuikin kohtalaisesti niin kyllä 7 tunnin istuminen vei tehokkaasti mehut meistä molemmista. Tai kaikista kolmesta. Maanantaina vaimoni sai sentään nukkua hieman pidempään aamulla. Minä en omaa levottomuuttani pystynyt nukkumaan kovinkaan pitkään ja aamupäivälle olin sopinut hieronta-ajan, joka osaltaan untani häiritsi. Maanantai meni ohi nopeasti ja toipuessa reissusta. Luulimme jo, että reissun poikaan aiheuttamat aktiivisuuspiikit olivat historiaa ja palaisimme normaaliin päiväjärjestykseen. No toisin kävi.

Tiistaina nimittäin menimme 3kk neuvolaan. Luvassa oli rokotteita ja arvelimme jo etukäteen, että luvassa voi niiden jälkeen olla hieman turbulenssia. Neuvolan täti oli tuuraaja, mutta oikein mukava rouva ja hän suhtautui poikaan todella hienosti. Kehui pojan aktiivisuutta ja kävi läpi tarvittavat tutkimukset. Poika oli taas kasvanut. Erityisesti painon puolesta. Nyt painoa oli 7440g. Pituus ei ollut ihan samaa tahtia kasvanut eli poika oli 61.9cm pitkä. Neuvolan mukaan hän menee "omalla käyrällään". Kehitystä on tapahtunut. Poika seuraa katsellaan aktiivisesti. Osaa tarttua esineisiin, joita katsoo. Ensivasteet ovat katoamassa ja poika osasi "seisoa" varpaillaan. Saapa nähdä koska kääntyily alkaa. Sitä olen odottanut.

Tutkimusten jälkeen oli rokotteiden aika. Ensin vanhemmille influenssarokotteet. Sitten vauvalle ensin suun kautta nautittu rotarokote ja sitten piikit molempiin lonkkiin. Minä pitelin poikaa. Ja itkuhan pojalle tuli, mutta aika nopeasti hän rauhoittui. Neuvolan täti ja Perheeksi -ryhmästä saadut kokemukset antoivat aihetta olettaa, että vauvasta tulisi uninen näiden rokotusten jälkeen. Toisin kävi. Kapteeni valvoi koko tiistai-keskiviikko välisen yön. Itki valtoimenaan monta tuntia ja lopulta nukahti kunnolla aamuyöllä. Vanhemmat olivat kohtuullisen väsyneitä. Hermo alkoi olla kireällä. Minä ampaisin töihin aamusta hyvin valvotun yön jälkeen. Oli valehtelematta todella hermoja raastava yö. Mutta niin vain siitä selvittiin. Eikä tilanne ole vieläkään täysin normalisoitunut.

Voi sanoa, että viimeinen puolitoista viikkoa on täysimääräisesti tuonut esille, että vauva-aika ei aina ole ruusuilla tanssimista. Olemme molemmat väsyneitä. Onneksi eilinen päivä oli jo kaiken suhteen parempi. Keskustelimme vaimoni kanssa meidän molempien jaksamisesta ja asioista, joita voisimme tehdä tilanteen parantamiseksi. Keskustelu auttoi myös purkamaan meidän kahden välille syntynyttä hienoista kitkaa. Ilma on nyt selkeästi puhtaampi meidänkin välillämme. Emme me oikeastaan mistään ole riidelleet, mutta väsymys tuo mukanaan kireää ilmapiiriä. Onneksi osaamme vaimoni kanssa keskustella. Ja onneksi kumpikin meistä on oppivainen luonne ja haluaa ratkaista ongelmia eikä pitää niitä yllä. Ja molemmat ymmärtävät, että tämä vauvaan liittyvät ongelmat ovat lopulta pieniä ja olemme päässeet suhteellisen helpolla hänen alkuelämänsä ajan. Mutta myönnän silti, että voimia tämä viikko kulutti reissuineen ja rokotuksineen.

Valvomisen ja väsymyksen toisella puolella on kuitenkin vastapainona ystävien ja perheen näkemistä. Yhdessäoloa ja lämpöä, joka auttaa jaksamaan näitä vaikeitakin hetkiä. Kapteenin vauvavuodesta on jo kolmasosa takana. Nopeasti aika menee. Olemme vaimoni kanssa selvinneet hyvin ja olen todella ylpeä siitä, kuinka hyvä äiti hän on lapsellemme. Hän jaksaa vaikeinakin aikoina tehdä vauvaan liittyvät asiat huolellisesti ja kärsivällisesti. Olen toisaalta myös ylpeä itsestäni, että olen ottanut roolia vauvan hoidossa. Haluan jatkossakin olla mukana, vaikka se voi toisinaan töissä työtehossa hieman näkyä. Vauva on kuitenkin vauva enää vähän aikaa.

Raskasta aikaa. Se pitää myöntää ja etsiä yhdessä keinoja helpottaa painolastia. Enkä epäile yhtään, että emmekö jaksaisi myös näitä raskaampia aikoja. Pitää vain olla vastapainoa. Yhteisiä hetkiä. Omaa aikaa. Aikaa ystäville ja perheelle. Valvottuja öitä tulee lisää. Mutta jokaisen yön jälkeen tulee aamu, ennen pitkää.

Aivan niinkuin silloin, kun myrskyisen ja pitkän yön jälkeen koitti aurinkoinen aamu ja meitä olikin kahden sijasta kolme. 


Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa
Askeleita isyyteen blogi Facebook:issa
Perhekupla: Perhekupla.fi 

Kommentit

  1. Onpa teillä ollut hulinaa ja vilskettä. Upeaa, että jaksatte reissata niin paljon, iloahan se tuo, vaikka onkin vauvan kanssa raskaampaa.
    Niin, eipä ruusuja taida koko ajan olla näkyvissä vauva-arjessakaan, mutta mikä ilo kuitenkin on kaiken keskellä tuo pieni, joka tosiaan on vain hetken aikaa pieni.
    Kuten kirjoitit tähän tai minulle kommenttiin, on tärkeä nauttia hetkistä. Sen taidon osaatkin.
    Ja heh, kiitos vain rotarokotteen vaikutusten kertomisista. Meillä tuo riemu saattaa olla edessä juuri ennen joulua. Vaihtoehto oli ennen ristiäisiä. Noooh... jospa se ei iskisi ensimmäisellä kerralla niin pahasti...
    Jaksamista väsymyksen keskelle ja paljon vauvan ihania hymyjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulinaa on riittänyt. Meno ja meininki taitaa olla meille tyypillistä. Hyvin ne rokotukset menevät. Meillä ei ensimmäinen rotarokote näkynyt kuin vaipan sisällössä. Iloa ja jaksamista myös sinne!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Ja pojan nimeksi tulee...

Soturi ja hattuteline