Parisuhteesta vauva-arjen keskellä



Piti tätä aihetta lähestyä jo tovi sitten, mutta jostain syystä on jäänyt teksti kirjoittamatta. "Meidän suuri seikkailu -blogissa" lähestyttiin samaa aihetta, joten ajattelin laittaa lusikkani soppaan. Minä en sinänsä pysty antamaan tähän parisuhdeasiaan mitään neuvoja tai totuuksia. Jokainen parisuhde on erilainen eikä mitään yksiselitteistä "tee näin niin parisuhteesi kestää vauvavuoden" -ohjetta ole olemassakaan. Jokaisen on etsittävä ne koossapitävät voimat itse ja yhdessä kumppaninsa kanssa. Eikä vauvavuosi sinänsä eroa mistään muusta parisuhteeseen liittyvästä haasteesta. Kärsivällisyys, ymmärrys, anteeksianto, tahto olla toisen kanssa ja tärkeimpänä rakkaus. Ilman rakkautta parisuhteessa ei kannata olla. Minä olen sellaisissa parisuhteisessa ollut. Jälki ei ollut kovin kaunista.

Meidän parisuhteemme on varmasti muuttunut Kapteenin saavuttua. Sanoisin omasta näkökulmastani pelkästään parempaan suuntaan. Mutta myönnän, että minä elän edelleen vauvakuplassa. Johtuu varmasti paljolti siitä, että päivissäni on töiden muodossa 8 tuntia muutakin kuin sitä paljon peloteltua vauva-arkea. Kotona olevalle osapuolelle vauvakupla on varmasti jo puhjennut. Minä tuskailen sen kanssa, että joudun päivästäni uhraamaan niin paljon itselleni toisarvoiseen asiaan ja pojan näkeminen jää vähäiseksi. Varsinkin kellojen siirron jälkeen tuntuu, että pojan ja minun yhteinen aika on todella kortilla. Lounastunnilla käyn yleensä kotona, mutta poika nukkuu varsin usein juuri siihen aikaan. Haluaisin tietysti enemmän sitä läsnäoloa, koska poikani tuottaa minulle valtavasti iloa.

Vaimoni varmasti näkee asian jo hieman erilailla. Hän joutuu lähes 24/7 olemaan vauvan kanssa ja elämään Kapteenin pienimuotoisten oikkujen kanssa. Poikamme on kohtuullisen helppo vauva, mutta läsnäoloa hänkin vaatii. Ja se varmasti voi ahdistaa toisinaan. Ja toki minä teen oman osani, mutta esimerkiksi öisin emme ole vielä päässeet siihen tilanteeseen, että voisin hoitaa yösyöttöjä. Syynä tähän on äidinmaitoon liittyvä saatavuusvaje. Toki yleensä aamusta, jos pojalla alkaa aamuhälinät niin yleensä siirrymme pois makuuhuoneesta ja pidämme Kapteenin kanssa aamupalaverin olohuoneen puolella. Tämä antaa äitiosapuolelle mahdollisuuden nukkua pidempään. Mutta olemme me erilaisessa asemassa ja varmasti vaimoni kokee vauva-arjen nurjat puolet vahvemmin kuin minä.

Tottakai vauva-arjessa, univajeen kanssa pyöriminen on tuonut parisuhteeseemme ajoittaista kitkaa. Viime viikko oli erityisen vaikea, kun pidempi tovi mentiin huonommilla unilla ja kireys sävytti parisuhdetta lähes koko viikon ajan. En minäkään parhaimmillani ollut, mutta yritin kyllä parhaani mukaan sovitella tilannetta. Siinä kovin hyvin onnistumatta. Sanoinkin vaimolleni, että valitettavasti näillä resursseillani en pysty oikein parempaan tällä hetkellä. Omienkin hermojen riittävyys alkoi olla koetuksella. Asiasta selvittiin puhumalla. Käymällä läpi mistä kiikastaa ja miten voitaisiin asioita helpottaa. Ja tilanne aukesi. Kitka vähentyi huomattavasti. Tämä viikko onkin menty paremmissa tunnelmissa. Nämä hetkittäiset päänkolistelut ja ärsyyntymiset ovat luonnollisia silloin, kun emme ole parhaimmillamme. Läheiseen ihmiseen on helppo purkaa omaa pahaa oloaan. Ei pitäisi missään nimessä, mutta näin usein käy. Muita tapoja pahan olonsa purkamiseen kannattaa opetella aktiivisesti.

Miten sitten säilyttää parisuhde vauvavuoden pyörremyrskyssä? Samalla tavalla kuin minkä tahansa muun parisuhdetta haastavan asian kanssa. Keskittyy olennaiseen. Silloin, kun vauva antaa aikaa, otamme ilon irti. Kaivaudumme toistemme lähelle, katsomme hömppäsarjoja, teemme yhdessä ruokaa, syömme yhdessä, saunotaan ja jutellaan. Ihan normaaleita parisuhteeseen kuuluvia juttuja. Nautimme toistemme seurasta. Lähdemme lapsen kanssa kaupungille nauttimaan parisuhdeajasta. Eihän se ihan samaa ole kolmistaan, mutta ei huonoakaan. Olemme parhaimmillamme todella hyvin yhteentoimiva tiimi vaimoni kanssa. Kun toisen keinot ja jaksaminen hetkittäin loppuu toinen osaa auttaa vauvan kanssa juuri oikealla tavalla. Vauva on tietysti prioriteetti. Mutta ei ainoa. Ihan samalla tavalla meidän kaikkien pitää selvitä tästä hyvissä voimissa tulevaisuuteen. Äidin, isän ja parisuhteen. Kaikki näistä vaativat huolenpitoa. Parisuhde ei vaadi viuluorkesteria soittamaan ikkunan alle. Tai ilotulitteita joka illalle. Pienemmät teot todella riittävät. Tiskikoneen täyttäminen/tyhjentäminen aamusella toisen iloksi. Valmiiksi laitettu teepannu. Oikea-aikainen väliintulo venyneen vauvan nukutusoperaation keskellä. Ilta toisen lähellä sohvalla. Tunteiden kertominen. Muistamiset. Kosketus. Läheisyys. Ja joskus voi tilata vaimolle kukkalähetyksen yllätykseksi tai vaikka sen jousikvartetin.

Ei vauva-arki helppoa ole. Ja osapuolet kokevat sen varmasti eri tavoin. Siihen liittyy paljon hyvää, mutta aivan varmasti niitä negatiivisiakin hetkiä. Olen monesti todennut, että vaikka nukuttamisen kanssa menee joskus pidempään ja Kapteeni meinaa itkeskellä, negatiiviset ajatukset sulavat heti pois kun näen hänen "unihymynsä". Tämä on väliaikaista. Minä ja vaimoni emme. Parisuhteemme on täällä vauva-ajan jälkeenkin. Sitä pitää hoitaa sen mukaisesti.

Emme ole yhdessä vauvan takia vaan meillä on vauva koska olemme yhdessä. Toisillemme sopivat.

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa
Askeleita isyyteen blogi Facebook:issa
Perhekupla: Perhekupla.fi 


P.S. Kuvan "pukki" on nimipäivälahja vaimoltani. Hyvä osoitus hänen huumorintajustaan. Rakkaalla on kuulemma monta nimeä.


Kommentit

  1. Kirjoitit todella kauniisti ja ihanaa huomata kuinka teillä selkeästi yhteistyö toimii ja ajattelette toisianne todella paljon :) juuri tuo "parisuhteemme on täällä vauva-ajan jälkeenkin" lause pitäisi iskostaa jokaisen parisuhteessa elävän kalloon :) itse en ollut yhtä onnekkaassa asemassa, mieheni valitsi ongelmien yhdessä voittamisen sijaan selviytymisen yksin alkoholin avustuksella. Tällä hetkellä asun yksin kahden minimiehen kanssa omassa kodissa ja voin vain unelmoida ja haaveilla, että aviomieheni joskus ymmärtäisi mitä menettää, pikkulapsi aikaa kun ei koskaan saa kelattua takaisin ja se läsnäolo pelkän luottamuksen muodostamisen takia olisi välttämätöntä tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.

      Alkoholin kanssa olin minäkin aikanaan ongelmissa. Minulle se oli oiva itsepetoksen väline ja hukkasin itsekin paljon asioita tuona aikana. Minulta ei ehkä tästä syystä hirveästi liikene sympatiaa niille, jotka alkoholin kautta luulevat jotain hyvää elämäänsä löytävän. Olet myös oikeassa, että tuota lasten "alkuaikaa" ei koskaan saa takaisin ja siksi on minulle ollut tärkeää olla alusta asti mahdollisimman paljon läsnä.

      On ikävää, että kaikki eivät näe asia samalla tavalla. Eikä siihen oikein ulkopuolelta voi vaikuttaa, se halu pitäisi syttyä kunkin itsensä sisältä. Ulkopuoliset vain kärsivät ne seuraukset ja kivut. Mutta. Koskaan ei ole liian myöhäistä muutokselle. Minä käänsin kelkkani myöhään, mutta käänsin kuitenkin. Voimia sinne ja toivotaan, että kaikki kääntyy paremmaksi isän ja lasten suhteen kannalta.

      Joka tapauksessa vaikka yksin varmasti lasten kanssa on haastavaa niin muista nauttia siitä, että elämässäsi on kaksi "minimiestä", jotka varmasti ovat parasta, mitä koskaan voi kokea. Minun suurin oivallukseni oli, että vastaan onnellisuudestani itse enkä voi odottaa toisten ihmisten kautta sitä saavuttavani. Kaikkea hyvää! Otan blogisi seurantaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ja pojan nimeksi tulee...

Soturi ja hattuteline

Ristiäiset takana - väsyneitä ja onnellisia