Aaltoliikettä





Pitkä pätkä on taas menty edellisestä blogikirjoituksesta. Viimeksi oltiin aika raskaissa tunnelmissa ja vähän samalla teemalla on menty tämäkin pätkä. Vaikuttaa siltä, että lähestyvä 4 kuukauden rajapyykki on konkretisoinut entisestään sen, että vauvan kanssa mikään ei ole suoraviivaista ja ennakoitavissa. Ja tietysti kumuloituva väsymys alkaa monella tavalla vaikuttamaan kummassakin vanhemmassa. Varsinkin kun viime viikkoihin on mahtunut sellaisia öitä, että Kapteeni on päättänyt herättää kaleeriorjansa yöllä kello 2 soutamaan pariksi tunniksi, kunnes hänen oma kellonsa taas asettuu nukkumismoodiin.

Tuollaisia valvottuja öitä pari peräkkäin, päivä töissä ja illaksi samaan veneeseen ja voi sanoa, että ikäiseni (vanhahko) mies alkaa olla päästään aika tillin tallin. Tämä tietysti näkyy aikuisten välisessä kanssakäymisessä väkisinkin. Ja täytyy myöntää, että keskellä yötä kitisevän vauvan nukuttamisen Rubikin -kuutiota ratkaistaessa päässä ehtii käydä aika monenlaisia ajatuksia. Ei ainoastaan niitä ihania vauvantuoksuisia hattara-ajatuksia. Epätoivoakin on ollut ilmassa, kun lapsi ei ole mihinkään muuhun tyytyväinen kuin sylittelyyn. Siinä sitten mietitään, onko hänellä nälkä (vaikka ei suostu syömään) vai onko hän väsynyt (vaikka ei suostu nukkumaan). Nuo öiset epätoivon hetket eivät ole niitä, joista olen eniten ylpeä. Jälkeenpäin mietittynä tilanteissa olisi voinut toimia varmaan paljon paremmin eikä tuskastua siihen omaan riittämättömyyden tunteeseensa. Mutta toisaalta. Olen insinöörinä niin vahvasti ratkaisukeskeinen, että kun vauvan nukuttamisen ratkaiseminen ei onnistu, ei sitten millään, niin kovalevy ei aina välttämättä kestä.

Tällaisia iltoja sattui viimeisimmälle pätkälle useampi. Ja niistä toipuminen kestää aikansa. Nukkuminen ei sinänsä ole edes meillä iso ongelma. Vauva toki heräilee yöllä syömään melko useasti ja iltaisin nukuttaminen saattaa kestää aikansa. Mutta Kapteeni nukkuu päivisin vaunuissaan tyytyväisenä ja nukahtaa sinne pääsääntöisesti helposti. Hän on myöskin muuten varsin helppo ja tyytyväinen leikkiessään tai tutustuessaan ympäristöönsä. Välillä iskee nälkäkänkkis ja välillä väsykänkkis. Näihin yleensä auttaa sopiva lääke eli ruoka tai uni. Mutta öisin poikkeuksellinen herääminen tietysti kärjistää tilannetta ja vaikeuttaa tätä "normiarkea" ja rutiinien säilyttämistä.

Omalta osaltani vauva-arkea varjostaa osin se tosiasia, että näen Kapteenia vain silloin, kun hän ei enää ole parhaimmillaan eli iltaisin, kun päivän iloiset päiväunet on nukuttu on leikitty, on havainnoitu, on opittu uutta ja aletaan väsymään kaikesta koetusta. Iltaa kohti hänestä tulee selvästi vaativampi ja iloisuuden tilalle astuu väsymyskitinä ja temppuilut. Minä saavun yleensä töiden jälkeen tähän osaan päivästä. Enkä minäkään tietenkään työpäivän jälkeen ole enää virkeimmilläni. Nämä kaksi toisiaan muistuttavaa henkistätilaa eivät varmaan ole optimaaliset. Onneksi viikonloppuisin näen Kapteenista myös sen parhaimman puolen muutenkin kuin videoiden ja kuvien kautta.

Vaikka vauva-arki on ollut jälleen tälläkin pätkällä raskasta niin mukaan mahtuu myös iloisia hetkiä ja onnistumisen kokemuksia. Vauvamme nukahti ensimmäistä kertaa iltaunille ihan itse. Tämä on asia, jota olemme nyt alkaneet tietoisesti harjoittelemaan. Kapteeni siis harjoittelee itsekseen rauhoittumista ja viime viikolla lopulta nukahti itsekseen sänkyyn. Aika iso henkinen voitto. Ehkä on toivoa, että Kapteeni joskus nukahtaa yöunilleen vaivattomasti. Toisaalta takapakkia on tässäkin asiassa tullut ja ollaan jouduttu toteamaan, että kärsivällisyyttä tämä nukahtamisharjoittelu tulee vaatimaan.

Parisuhdetta vauva-arki rasittaa. Se on myönnettävä. Pääsyynä taitaa olla väsymys, jonka kanssa me molemmat vanhemmat painimme omalla tavallamme. Meistä kummallakin on oma tapamme näyttää väsymyksestä johtuvaa ärtyneisyyttä. Minä olen äkkipikaisempi ja vaimoni puolestaan kääntyy sisäänpäin. Nämä kaksi lähestymistapaa törmäävät ajoittain. Onneksi edelleen olemme jatkaneet puhumista ja keskustelua eikä ajoittaiset riidat ole jääneet kalvamaan sisälle. Ja onneksi parisuhteessamme ei ole "oikeita" riidanaiheita. Ymmärrys siitä, että riidat ovat vain pienistä asioista auttaa niiden käsittelyssä. Parisuhteen peruspalikat ovat paikallaan. Toki kummankin täytyy jaksaa edelleen keskittyä siihen, että purkaisi väsymystään rakentavammalla tavalla.

Kirjoituksen sävystä huolimatta olen äärimmäisen onnellinen että meillä on vauva. Hän on hienoa seuraa ja on ilahduttavaa katsella hänen päivittäistä kehittymistään. Olemme jännittäneet ja odottaneet ensimmäistä kääntymistä jo tovin. Nyt alkaa olla lupaavia merkkejä ilmassa ja eilen hengitystä pidäteltiin, kun Kapteeni pääsi kylkiasentoon ja keinui siinä kahden vaiheilla meneekö vatsalleen vai ei. Olimme myös pitkän viikonlopun vanhempieni luona ja olen tavattoman onnellinen kun näen poikamme leikkivän isovanhempiensa kanssa. Nämä ovat niitä oikeasti tärkeitä tunteita ja tapahtumia, joiden painoarvo on suurempi kuin hetkittäiset negatiivissävytteiset ajatelmat.

Onneksi olemme vaimoni kanssa hyvä tiimi. Eilen keskustelimme siitä, miten vauvan tulo on haastanut parisuhdettamme ja mitä sille voisi tehdä. Suurin kitka tulee varmasti omien odotuksien ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Kun asiat eivät menekään omien toiveiden tai suunnitelmien mukaisesti seurauksena on pettymys ja vastareaktio. Hyvin usein tuo pettymys projisoituu toiseen osapuoleen. Tilannetta on toistaiseksi vaikea ratkaista pysyvästi. Vauva vaatii paljon vanhempiensa aikaa ja se on yleisesti parisuhdeajasta pois. Täytyy jakaa niukkuutta eli ottaa ilo irti niistä hetkistä, kun on aikaa kahden. Joskus nekin hetket kannattaa käyttää lepoon ja toipumiseen.

Väsymyksen keskellä olen edelleen kiitollinen tästä matkasta. Vaimoni ja poikamme ovat minulle elämäni tärkeimmät asiat. 

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa
Askeleita isyyteen blogi Facebook:issa
Perhekupla: Perhekupla.fi 

Kommentit

  1. Voimia hirmuisesti sinne väsymyksen keskelle teidän perheelle :) onneksi niiden haastavampien pätkien jälkeen tulee niitä palkitsevia iloisia ja onnellisia aikoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haasteita riittää, mutta vastapainoksi on paljon onnellisia hetkiä ja ilonaiheita.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Ja pojan nimeksi tulee...

Soturi ja hattuteline