Muuttokipuiluja




Taas on aikaa vierähtänyt siitä, kun viimeksi sai itsensä riittävän rauhalliseen tilaan blogin kirjoittamista varten. Taisin viime tekstissä sanoa, että lupaan parantaa kirjoitustahtia. No sehän ei tietenkään onnistunut. Vauva-arki ja työ eivät nykytilassaan yhdisty sillä tavalla, että aikaa jäisi hirveästi mihinkään ylimääräiseen. Oikeastaan aikaa ei juuri jää mihinkään. Viikonloput olemme totuttuun tapaan ahtaneet täyteen kaikenlaista toimintaa. Kesän kaikki viikonloput taitavat olla jo varattuja. Hyvä niin, koska uuden asuntomme seinät tulevat kummallekin tai sanotaanko kaikille osapuolille hyvin tutuiksi aina arkiviikon mittaan. Olemme kirjoituksen jälkeen vierailleet hipsterimekassa Mathildedalissa sekä muutaman kerran Lapualla. Lisäksi tässä välissä vanhempani vierailivat pariinkin kertaan Tampereella ja työkaverini ja hänen tyttärensä (poikamme ensimmäinen lapsenvahti) vierailivat luonamme parin yön verran. Hyvä niin. Mieluista vaihtelua työarkeen ja vauva-arkeen myös.

Paljon on siis tehty. Taisin myös olla viime kirjoituksessa sitä mieltä, että muutto uudelle paikkakunnalle ja kaiken uuden vyöryminen päälle on aiheuttanut ylimääräistä stressiä, joka on läikkynyt myös parisuhteemme puolelle. Ja tietysti vauva-arjen lainalaisuudet ovat osaltaan vähentäneet sitä aikaa, minkä tämän läikkymisen patoamiseen voi ylipäätään käyttää. Tuloksena on ollut aika turbulenssin täyteiset kuukaudet Tampereella. Olemme edelleen matkalla sinne seesteisempään aallokkoon. Olemme kuitenkin jaksaneet keskustella asioistamme ja useimmiten onnistuneet lopulta asettamaan riidat ja riidanaiheet oikeisiin mittasuhteisiin. Välillä on läikkynyt tarpeettomasti ja välillä ehkä ihan syystäkin. Jos riitelee "oikein" niin riidalla voi myös olla positiivisia ja puhdistavia vaikutuksia.

Eivätkä meidän riidanaiheemme isoja ole olleet. Yleensä muutamia harkitsemattomia sanomisia tai tekoja väärällä hetkellä. Väsymyksen kourissa ei tarvitse hirveästi liekkiä näyttää ruutitynnyriin ja leimahdus on valmis. Olemme myös molemmat aika kovapäisiä luonteita ja välillä siitä omasta mielipiteestä pidetään kiinni viimeiseen asti. Olen huomannut, että ei kannattaisi. Ja olen opetellut antamaan periksi asiosita. Samoin vaimoni, jonka pohjalainen luonne ei ole parhaimmillaan, kun ohjaus toimintaan tulee ulkopuolelta. Toisaalta samankaltaisuus luonteisessa auttaa ymmärtämään myös toista osapuolta, kun vain malttaa pysähtyä miettimään.

Töitä tämä parisuhteen ylläpitäminen tällaisten elämänmuutosten keskellä vaatii. Osapuolien erilaisten tarpeiden yhteensovittaminen on välillä vaikeaa. Silloin täytyy tinkiä ja tehdä kompromisseja. Purra niin sanotusti hammasta hetken aikaa. Kiristää vyötä. Paremmat ajat ovat nurkan takana. Täytyy myös ymmärtää kummankin osapuolen lähtökohdat. Parisuhteen ylläpitämisen keinot ovat kummallakin osapuolella erilaiset. Eivät eriarvoiset vaan erilaiset. Näin ollen niitä ei tule kummankaan väheksyä. Päinvastoin.

Mutta on tämä aallokko silti tasaantumassa. Olemme parhaimmillamme hyvä tiimi ja asiat rullaavat pääosin mallikkaasti. Ja ne myrskytkin ovat laantumassa. Onneksi keskusteluyhteys välillämme on alusta asti ollut vahva ja vaivaton. Puhumalla asiat selviävätt lähes aina. Vaikenemalla eivät koskaan. Se on minun mielipiteeni ja oppini aiemmasta.. Vaikka väsymys usein vie suun suppuun, täytyisi niinäkin hetkinä saada sanottua ne itseään vaivaavat asiat rakentavasti ja rauhallisesti.  Yön yli nukkuminen ei aina ole paras vaihtoehto. Möykky saattaa sisällä kasvaa huomaamattomasti isoksikin. Niin on käynyt monesti ennenkin.

Kesä on siis täynnä ohjelmaa. Olemme menossa asuntomessuille, ystäviä on tulossa kylään ja elokuulla on tiedossa kimppamatka maamme pääkaupunkiin. Kuten sanoin viikonloput näyttävät jo melko täysiltä. Kaiken tämän toiminnan keskellä Kapteeni jatkaa kasvuaan ja kehittymistään. Ylösnouseminen tukea vasten on jo peruskauraa ja tukea vasten kuljetaan pitkiäkin matkoja. Kaikenlaiset laatikot ja kaapit aukaistaan ja tyhjennetään sellaisella tahdilla, että välillä meinaa kärsivällisyys olla koetuksella. Sanoja ei vielä tule, mutta sanoja kyllä ymmärretään. Kapteeni ymmärtää ainakin sanat äiti, isä, lamppu ja kello. Joskus äiti ja lamppu menevät sekaisin. Välillä isää ei ole olemassakaan. Pojan kanssa on hienoa viettää aikaa. Hän on edelleen pääosin iloinen ja tyytyväinen lapsi, joka maiskuttaa huuliaan kun keskittyy johonkin.. Poika nauttiii lelujensa pyörittelystä ja kääntelystä sekä lego-palikoiden irroittamisesta toisistaan. Hän osaa soittaa helistintä ja heiluu musiikin tahdissa. Mahtava veijari. Nopea sytytyslanka hänelläkin on. Tietänee ongelmia kohtapuolin, kun kasvatus alkaa.

Näin meillä. Pitää yrittäää taas aktivoitua blogini osalta. Kun vaan löytyisi sitä aikaa. Toisaalta kirjoittaminen on edelleen terapeuttista, joten siinäkin yksi kannustin ajan löytymiseen. Pitäisi alkaa pikkuhiljaa tekemään vauvavuoden tilinpäätöstä. Ei tässä miinuksella olla. Mutta resurssipankki on silti syöty aika tyhjäksi. Mutta olemme edelleen hengissä. Ja parisuhdekin on. Se oli vauvavuoden tavoite numero yksi. Tavoitteessa on toistaiseksi pysytty. Tiedän heikkoinakin hetkinä, että en vaihtaisi elämässäni mitään. Olen edelleen seesteinen sen suhteen, että olemme kolmistaan parasta, mitä voimme olla. Enemmän kuin osiemme summa.

Taisin joskus kirjoittaa ankkurista, ketjusta ja laivasta. Pitää edelleen paikkansa. Myrskyissä näiden kolmen kestävyys testataan ja niiden välinen liitto vahvistuu. Näin myös meillä. 

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa
Askeleita isyyteen blogi Facebook:issa
Perhekupla: Perhekupla.fi 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

RV 17 + 0 - odottelua ja epäluuloa

Hei me lähdetään Manseen!

Far far away