Tekstit

Aaltoliikettä

Kuva
Pitkä pätkä on taas menty edellisestä blogikirjoituksesta. Viimeksi oltiin aika raskaissa tunnelmissa ja vähän samalla teemalla on menty tämäkin pätkä. Vaikuttaa siltä, että lähestyvä 4 kuukauden rajapyykki on konkretisoinut entisestään sen, että vauvan kanssa mikään ei ole suoraviivaista ja ennakoitavissa. Ja tietysti kumuloituva väsymys alkaa monella tavalla vaikuttamaan kummassakin vanhemmassa. Varsinkin kun viime viikkoihin on mahtunut sellaisia öitä, että Kapteeni on päättänyt herättää kaleeriorjansa yöllä kello 2 soutamaan pariksi tunniksi, kunnes hänen oma kellonsa taas asettuu nukkumismoodiin.

Tuollaisia valvottuja öitä pari peräkkäin, päivä töissä ja illaksi samaan veneeseen ja voi sanoa, että ikäiseni (vanhahko) mies alkaa olla päästään aika tillin tallin. Tämä tietysti näkyy aikuisten välisessä kanssakäymisessä väkisinkin. Ja täytyy myöntää, että keskellä yötä kitisevän vauvan nukuttamisen Rubikin -kuutiota ratkaistaessa päässä ehtii käydä aika monenlaisia ajatuksia. Ei ai…

On ollut raskasta

Kuva
Viime viikon lopulta tämän viikon lopulle on kyllä ollut rankka pätkä. Se ei toisaalta tarkoita sitä, että kuluneet päivät olisivat olleet epämiellyttäviä. Oikeastaan päinvastoin. Viime keskiviikkona suuntasimme VR:n kuljettamana pienoislomalle Tampereelle vaimon perheen kestitykseen. Arvelin vaimolleni jo etukäteen, että luvassa on aika rankka reissu ihan käytännön syistä ja itse varauduin toipumiseen jatkamalla viikonlopun jälkeen isyyslomilla vielä maanantain ja tiistain. Menomatka sujui junassa melko hyvin. Ainoa ongelma oli, että Kapteeni ei suostunut millään nukkumaan vaan valvoi illalla viisi tuntia putkeen ennen kuin uni lopulta vei mukanaan, kun meidät noudettiin autolla Tampereelta. Lopulliset unet koittivat vasta kello 12 yöllä. Matka meni silti melko helposti. Kapteeni ei osoittanut mieltään kuin pari kertaa. Hän söi hyvin ja muutamat pienet itkukohtaukset saatiin haltuun sylittelyllä. VR:n kalusto tarjosi menomatkalla suhteellisen hyvät puitteet. Ouluun asti menimme perh…

Juhla, jonka keskipisteeksi en osannut itseäni kuvitella

Kuva
Isänpäivä. Juhlapäivä, jonka keskiöön en itseäni osannut koskaan kuvitella. Aiemmassa elämässä ajatus isyydestä tuntui todella kaukaiselta. Nyt, kun katson viimeistä reilua vuotta taaksepäin ajatus isyydestä on luonteva osa minua. Mitä olin ilman identiteettiäni isänä? Ilman pientä vauvaa?Onnellista ja tasapainoista parisuhdetta? Käsitykseni itsestäni ja arvoistani oli aikalailla erilainen silloin, kun en osannut itselleni jälkikasvua kuvitella ja elin vain itselleni. Sunnuntaina vietin ensimmäistä isänpäivääni ja huomasin, että kyseessä on minulle tärkeä päivä ja  sen viettäminen oli lopulta merkityksellisempi kuin osasin kuvitella.

Olin myös enemmän kuin yllättynyt siitä, miten paljon vaimoni oli nähnyt vaivaa isänpäiväjuhlallisuuksien eteen. Minä olisin ollut tyytyväinen normaaliin viikonloppuaamuun eli yhdessä valmistettuun ja nautittuun brunssiin. Lahjoista minulla ei ollut mitään käsitystä, enkä ollut odottanut tai saati toivonut mitään. Toisin kävi. Kapteeni luonnollisesti her…

Parisuhteesta vauva-arjen keskellä

Kuva
Piti tätä aihetta lähestyä jo tovi sitten, mutta jostain syystä on jäänyt teksti kirjoittamatta. "Meidän suuri seikkailu -blogissa" lähestyttiin samaa aihetta, joten ajattelin laittaa lusikkani soppaan. Minä en sinänsä pysty antamaan tähän parisuhdeasiaan mitään neuvoja tai totuuksia. Jokainen parisuhde on erilainen eikä mitään yksiselitteistä "tee näin niin parisuhteesi kestää vauvavuoden" -ohjetta ole olemassakaan. Jokaisen on etsittävä ne koossapitävät voimat itse ja yhdessä kumppaninsa kanssa. Eikä vauvavuosi sinänsä eroa mistään muusta parisuhteeseen liittyvästä haasteesta. Kärsivällisyys, ymmärrys, anteeksianto, tahto olla toisen kanssa ja tärkeimpänä rakkaus. Ilman rakkautta parisuhteessa ei kannata olla. Minä olen sellaisissa parisuhteisessa ollut. Jälki ei ollut kovin kaunista.

Meidän parisuhteemme on varmasti muuttunut Kapteenin saavuttua. Sanoisin omasta näkökulmastani pelkästään parempaan suuntaan. Mutta myönnän, että minä elän edelleen vauvakuplassa. …

Räjähdyspiste - ja sen toisella puolen

Kuva
Onkohan muilla samankaltaisia kokemuksia siitä, että huomaa olevansa pelottavan samankaltainen oman isänsä kanssa? Havahduin tähän tosiasiaan viimeistään viime viikonloppuna, kun vierailimme vanhempieni tykönä ja kaikki ei mennyt kuten Strömsössä. Minä olen äkkipikainen tai sanotaan olen ollut. Olen pyrkinyt parantamaan sytytyslankani pituutta ja osittain siinä onnistunutkin. En nimittäin parisuhteessani ole lähelläkään sitä tasoa, mitä olin ennen. Toki välillä olen aika nopea tokaisuissani, mutta kyllä hermoilleni on mittaa kasvanut tässä vanhetessa. Uskoo ken tahtoo.

Toisaalta olen myös melko jääräpäinen tiettyjen asioiden suhteen. Asettaudun mielipiteideni taakse välillä aika järkkymättä ja pääni kääntäminen voi olla vaikeaa. Tämäkin asemoituminen riippuu aika paljolti siitä, kuka vastapuolelle asettuu ja missä tilanteessa. Kaikkien kanssa en väittele, enkä väittele asioista, joihin minulla ei selkeästi ole edes jonkin verran tietämystä. Joidenkin ihmisten kanssa näkemykset eivät …

2kk neuvolakuulumiset - meillä asuu iso pötky

Kuva
Kyllä aika rientää. Kahden kuukauden neuvolakäynti oli viime viikolla ja saimme insinööri-isälle aina niin tärkeitä mittatuloksia Kapteenin kasvusta. Neuvolaan mentiin avoimin mielin. Oikeastaan mikään ei sillä hetkellä ollut mielen päällä vaivaamassa. Kaikki oli mennyt vauvan kanssa suhteellisen hyvin ja vaivattomasti. Yöt nukuttiin kohtalaisesti ja arki oli asettunut uomiinsa aika tasapainoisesti. Neuvolan tädille ei ollut erikseen mitään kysymyksiä etukäteen. Tilanne oli varsin levollinen neuvolaan mennessä ja toki myös sieltä tullessa.

Tuttu neuvolan täti otti meidät vastaan ja aluksi, Kapteenin ottaessa pieniä päiväunia kaukalossaan, käytiin läpi kuulumisia. Kertasimme kokemuksiamme jaksamisesta ja vauva-arjesta ja kummallakin oli suhteellisen hyvä mieli siitä, miten kaikki rullaa. Vaimollani tilanne on haastavampi, koska hän on lapsen kanssa kotona päivät ja varmasti kaipuu vertaisseuralle on suuri. Minun läsnäoloni ja apuni saapuu vasta iltapäivällä työpäivän jälkeen. Päivät t…

Mikä on muuttunut?

Kuva
Otsikon mukaiseen kysymykseen sain vastata viikonloppuna varpajaisten vieton keskellä. Tosin näin alkoholiakäyttämättömän miehen taidoilla varpajaisperinteen täyttäminen jäi ehkä hieman vaillinnaiseksi. Minä en ottanut mitään ja muutenkin alkoholi näytteli illassa aika pientä osaa. Vietimme lauantaita hyvän ystäväni luona laulaen, soitellen ja jutellen. Pitkästä aikaa. Oli hauskaa. Tahto ja tarve musisointiin on edelleen olemassa vaikka keikkoja ei nyt pitkään aikana ole ollutkaan. Ja tuntui äänikin pelaavan, kun ei turhia asiaa miettinyt. Musisoinnin lisäksi puhuttiin lapsista ja Kapteniin saapumisen vaikutuksista. En tiedä olenko oikein asiaa syvemmin miettinytkään. On tullut elettyä tätä vauva-arkea kaikin aistein. Hyvä niin.

Mikä on muuttunut? Hyvä kysymys. Taisin lyhyen pohdinnan jälkeen vastata, että ainakin se on muuttunut, että minulla on velvollisuus pysyä hengissä. En ole vastuussa enää vain itsestäni vaan myös poikamme huolenpidosta. Prioriteettina on hoitaa itseään ja asi…