"Tässä on kaksi viivaa" - missä olit, kun..

Olin suihkussa, kun kuulin nuo sanat. En siis jännittänyt vessan oven takana testin tulosta. Tällä kertaa. Syynä tähän oli se, että raskaustestejä oli tehty suhteen aikana jo aiemminkin ja pidin  epätodennäköisenä testin positiivista tulosta. Ehkäisyn lopettamisesta oli kulunut vain hieman päälle kuukausi, joten eihän se nyt heti voisi tärpätä. Eipä. Niin vain tärppäsi. Miten näihin sanoihin päästiin?

Kirjoitin jo blogissani, että lapsen hankkiminen ei aikaisemmin ollut suunnitelmissa. Suoraan sanottununa suhtauduin lapsen saamiseen ehdottoman jyrkällä EI:llä. Suhteissani pyrin aina varmistamaan, että lapsen saapumisen mahdollisuus olisi mahdollisimman pieni. Ennen seurustelumme aloittamista kerroin tämän periaatepäätökseni myös nykyiselle (avo)vaimolleni. Hän ei uskonut, onneksi.

Kielteinen kantani lapsen hankintaan teki 180 asteeen käännöksen istuessani rannalla nykyisen (avo)vaimoni kanssa. Söimme rauhassa jäätelöä nauttien viime kesän harvoista aurinkoisista päivistä. Samalla aikaa taustalla juoksenteli pieni poika touhuten omiaan. Jotenkin tuossa hetkessä nähdessäni nämä kaksi samassa "kuvassa" asia valkeni minulle: kyllä, lapsi sopisi tähän suhteeseen. Olisin valmis muutokseen juuri tämän naisen kanssa. Sanoin tämän myös ääneen kumppanilleni. Hän totesi tienneensä, että pohjimmiltani haluaisin lapsia. Olin osoittanut isällisiä piirteitä jo ystävyytemme aikana niinä hetkinä, kun olin lasten kanssa tekemisissä.

Ja kyllä, olen aina pitänyt lapsista. Tapani olla lasten lähellä voi ulospäin vaikuttaa etäiseltä, mutta keskityn aina lapsen tekemisiin ja puuhasteluihin. En lepertelemällä, mutta omalla tavallani. Veljelläni on lapsia, joiden kanssa olen aina tullut hyvin toimeen. Luulen, että vaimoni aisti ja näki nämä piirteet minussa, kuten kaikki muutkin asiat, joita olen yrittänyt peitellä. Hän näki läpi muistakin suojamuureistani, joita olin huolella vuosien varrella rakentanut. Ominaisuus, jota hänessä arvostan ja johon ihastuin. En voi esittää mitään, enkä haluakaan. Erilaisten roolien ja naamareiden riisuminen on helpottavaa. Pelottavaa ja vaikeaa, mutta helpottavaa.

Periaatepäätökseni kumouduttua emme suinkaan heti alkaneet lapsen tekoon. Olimme vasta aloittaneet virallisen seurustelun ja kumpikin meistä oli sitä mieltä, että vauva tulisi myöhemmin. Oikea aika kyllä ilmaantuisi. Raskaustestejä kuitenkin tehtiin mm. hormonaalisen ehkäisyn aloittamiseen liittyen sekä muutaman kerran muutenkin seurustelun alkuvaiheessa. Jotenkin tuntuu, että periaatepäätöksen kumoutuminen vaikutti liiankin vapauttavasti tiettyihin asioihin. Oppia ikä kaikki.

Päätös ehkäisystä luopumisesta tehtiin junassa. Keskustelua vauvan yrittämisen aloittamisesta olimme käyneet jo tovin ja olin kertonut, että olen valmis lapseen, koska tahansa. Elimme lokakuun alkua 2017. Junamatkan aikana vaimoni ilmoitti, että luopuu ehkäisystä. Sykähdyttävä ilmoitus. Otin sen ilolla vastaan. Olin valmis. Aavistelimme, että vauvan tulossa silti kestäisi. Kuvittelin, että lapsi ilmoittaisi itsestään vasta kevään puolella jos hyvin kävisi. Lapsen saaminen ei ole itsestään selvää ja raskaaksi tulemisen vaikeus oli tuttua lähipiiristä. Toisin kävi. Raskaustesti oli positiivinen marraskuun lopulla.

"Tässä on kaksi viivaa" -huudahdus kuului siis kylpyhuoneen oven läpi. Edellinen testi viikkoa aikaisemmin oli ollut negatiivinen ja tämänkertainen testi oli mielestäni tehty hieman turhaan. Olin järkeillyt, että raskaus ei vielä olisi kovin todennäköinen. Olen järki-ihminen, usein kyllä väärässä. Vaimoni tuli kylpyhuoneeseen ja totta: testissä näkyi kaksi selvää viivaa. Reaktioni oli hillitön nauru. Olin innoissani. Ensimmäinen askel polulla oli otettu ja yhteisen haaveen ensimmäinen häivähdys oli näkyvissä. Vaikutin varmaan oudolta nauraessani ääneen. Vaimoni reaktio oli hillitympi. Iloinen ja hämmentynyt. Oma hämmennykseni ei päässyt vielä pintaan.

Tuloksen julkistamisen (ja suihkun) jälkeen mietimme ensimmäiseksi milloin olisi laskettu aika ja kuinka pitkällä raskaus olisi. Päädyimme lopulta vauvan saapumiseen elokuulla. Alun sijoitimme marraskuun alkupuolelle. Paikkakin on tiedossa. Arvelut varmistuvat vielä ultrassa. Mutta matka oli alkanut. Olen asiasta yhtä innoissani edelleen. En tajunnut aluksi, enkä varmaan vieläkään, mihin olemme ryhtyneet. Moni varmaan ajattelee, että etenemme liian nopeasti. En ole samaa mieltä. Mietin itse, mitä odottaisimme. Puitteet ovat kunnossa. Kumpikaan ei tästä enää nuorene ja biologinen kello tikittää molemmilla. Vauva sopii suhteemme tähän vaiheeseen, se on on kummankin elämässä puuttuva palanen, ollut jo pitkään. Olemme valmiita, ainakin luulemme niin.

Niin valmiita kuin tässä vaiheessa voimme olla


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Soturi ja hattuteline

Ja pojan nimeksi tulee...