RV 17 + 0 - odottelua ja epäluuloa


Raskausviikko 17. Suosikkisovellukseni kertoo, että raskaudesta on takana 42,5% eli 119 päivää, olemme raskauskuukaudella 5 ja edessä on vielä 161 päivää. Eli puolivälin krouvia lähestytään hitaasti ja pikkuhiljaa. Ensi viikolla menemme ensimmäistä kertaa neuvolalääkäriin. Toivottavasti siellä kuullaan myös vauvan sydänääniä. Tämä väliaika menee nimittäin niin, että vauva ei vatsasta hirveästi itsestään ilmoittele. Emmekä ole salakuuntelulaitteistoa ostamassa. Tiedän, että iltamme täyttyisivät maanisesta sydänäänien metsästämisestä ja se aikaansaisi todennäköisesti entistä enemmän epäluuloisuutta siitä, onko kaikki hyvin. Samansuuntaista kommenttia on tullut ammattilaisten suusta.

Olen yrittänyt tunnustella vauvan liikkeitä aina kotona ollessamme. Mutta vielä en ole mitään tuntemuksia saanut. Eikä vaimonikaan ohjeiden mukaisesti hiljaa maatessaan ole liikkeitä tunnistanut. Tosin uni on tullut helposti. Sovelluksien mukaan liikkeiden tuntemisessa voi mennä vielä hetki. Tai useampikin viikko. Joten odottelu jatkuu edelleen. Minulle tämän tyyppinen eteneminen lienee vaikeampaa kuin vaimolleni. Hän suhtautuu tähän rauhallisesti. Minun pahinta-välillä-ajatteleva -luonteeni saa aikaan sen, että ajatukset karkailevat välillä.Onneksi vain hetkittäin.

Raskausoireet ovat vähentyneet. Paikat (maha + muut) kasvavat tasaisesti. Tänään on mahankuvauspäivä, joten kasvusta saadaan ihan vertailutietoa. Kuvia on muutenkin kiva katsella ja muistella miltä kaikki näytti marraskuulla, kun projekti oli alussa. Pienestä on lähdetty liikkeelle. Eilen katsoimme Yleltä sarjaa Ensimmäiset yhdeksän kuukautta, jossa tätä projektia käytiin tarkalla tasolla läpi. Erittäin mielenkiintoinen, mutta kuten arvelin tätä ohjelmaa ei ehkä raskaana ollessa kannata katsoa. Sarja keskittyy normaalin polun kuvaamisen lisäksi juuri niihin kertoihin, kun kaikki ei mene ihan niinkuin on suunniteltu. Ja tämä taas ruokkii mielikuvitusta kivasti. Mutta täytyy katsoa sarjan muutkin osat. Aika paljon hienomekaniikkaa lapsen kehittymiseen liittyy. Ja asioita, joita tiede ei vielä täysin osaa selittää. Ja en minäkään ole ainoa, joka oli innoissaan varhaisultrassa näkyvistä sydämenlyönneistä. Ohjelman juontajakin menee nimittäin pienesti pähkinöiksi samasta asiasta. Pienen mustetahran sydämenlyönnit ovat ihme.

Oma valmistautumiseni etenee myös. Henkisen kasvun ja tiedonhaun lisäksi olen alkanut myös fyysisen valmistautumisen. Tämä on tarkoittanut mm. sitä, että olen alkanut harjoittamaan lihaskuntoa alueilla, joita yleensä välttelen. Treeniin on ilmestynyt jalka- ja selkätreeniä. Olen nimittäin selvittänyt eri lähteistä, että vauvan käsittelyä tehdään seisaaltaan ja sen kanssa kulkeminen vaatii vaikeissa asennoissa tapahtuvia nostoja. Joten ajattelin vahvistaa näihin käytettäviä lihaksia. Molemmat lihasryhmät ovat myös minulle vastenmielisimpiä. Mutta pikkuhiljaa.

Töissä olen alkanut hyödyntää sähköpöytäni nosto-ominaisuutta ja suosimaan seisoma-asennossa tapahtuvaa näyttöpäätetyötä. Saa nähdä tapahtuuko lihaksistossa muutosta näillä pikkulisäyksillä. Harrastan liikuntaa kotona. Jotenkin salilla käynti ei koskaan ole ollut minulle ominaista. Treenaan päivittäin. Omaan tahtiin ja omassa seurassani. En koe kaipaavani tähän kallista salikorttia tai laitteistoa. Toki joku voi olla asiasta eri mieltä, mutta minusta kaiken tarvittavan pystyy tekemään omaa kehonpainoa hyödyntäen. Ikävuodet ehkä näkyvät suoritusmäärissä, mutta toisaalta takavuosina treenaaminen oli vähän liiankin maanista. Myös kuntoliikuntaa täytyy lisätä yhdessä vaimoni kanssa, kunhan kelit antavat periksi. -20 asteen pakkaset eivät ole se paras liikuntamotivaattori.

Ensimmäinen varsinainen aikuisrippikoulun tunti oli tänään. Positiivinen kokemus. Tunti eteni vapaamuotoisesti keskustellen kymmenen käskyn ollessa punainen lanka. Paljon eettistä keskustelua, henkilöhistoriaa, parisuhdetta, arvoja ja tavoitteita käytiin läpi. En kokenut oloani epämiellyttäväksi. Päinvastoin. Kuten aikaisemmin kirjoitin tämä ei ole minulle mikään huoleton "haluan kirkkohäät" projekti. Tapaamme papin kanssa taas parin viikon kuluttua. Lupauduin myös vapaaehtoistöihin seurakunnan tapahtumiin, jos sellaisia vastaan tulee. Toistaiseksi vaikuttaa siis mukavalta.

Ilta kuluu uuden astianpesukoneen seuraamisessa. Epäluuloisesti. Ehdottamasti epämiellyttävin kodinkone.

Aiheuttaa paranoidista käytöstä. Ainakin minulle. 








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Soturi ja hattuteline

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit