Konsolirallia, käristemakkaraa ja Lapin rauhaa




Meidän hiihtolomamme oli tänä vuonna viikonlopun mittainen retriitti Lappiin vanhempieni luokse. Perjantaina tavarat autoon (myös uudet SuperViikingit, jotka menivät säilöön) ja iltapäivällä nokka kohti päämäärää. Sukset eivät tällä kertaa mukaan lähteneet, yhteinen konsensus oli se, että hiihtäminen ei nyt houkutellut. Tekemistä riitti ennakolta muutenkin ja levollekin pitää antaa aikaa. Vanhempieni luona oli myös veljeni vanhimman poikansa kanssa. Lisäksi etukäteen oli sovittuna turvakaukalon katselmointia entisen koulukaverin luona. 

Vanhempieni luona on aina mukava käydä. Elämisen tempo on hitaampi. Kiireetön. Maisemien ja läheisen luonnon vaikutus näkyy selkeästi rentoutumisena ja kotitalon isot tilat takaavat rauhalliset yöunet. Raskausprojektin etenemistä oli myös kiva käydä näyttämässä kotipuolessa. Innoissaan vanhemmat ovat uudesta mahdollisesta tulokkaasta. Eivät he tasajalkaa hyppele. Mutta omalla tavallaan. Toiveissa oli (siis huumorilla), että Kapteeni olisi tyttö. Olisi kuulemma mukavaa vaihtelua pojanjullien sekaan. Puhuimme lapsen sukupuolesta tällä viikolla rippikoulussa papin kanssa. Ja siitä, miten sukupuoli vaikuttaisi kasvatukseen. Olen asiaa jonkin verran miettinyt ja päätynyt siihen, että tytön kasvattaminen tuntuisi ennakolta helpommalta. Siitä yksinkertaisesta syystä, että omaa mallikäyttäytymistään ei ehkä niin voimakkaasti siirtäisi tytölle. Pojalle luulisi helpommin siirtävän niitä omia huonoja puoliaan. Ainakin näin luulen. Voin olla väärässäkin. 

Toisaalta varmasti haasteita ja ajatustyötä riittää kasvatuksessa sukupuoleen katsomatta. Ja luonnollisesti nykykeskustelu sukupuolettomuudesta on pyörinyt mielessä. En oikein tiedä, onko minulla siihen keskusteluun annettavaa. Minulle kaikki ihmiset ovat yksilöitä. En erottele ihmisiä sukupuolen perusteella. En puhu miesten ja naisten töistä, kukin tehköön niitä asioita, joista nauttii ja joissa on hyvä. Yksilöllisyyden vaaliminen on minusta ensiarvoisen tärkeää. Mutta jossain vaiheessa ne sukupuolet hiipivät keskusteluun, käytökseen ja rooleihin. Viisaammat käyköön tätä keskustelua. Se on aina veteen piirretty viiva. 

Viikonloppu koostui pleikkarirallista, jota siis pelattiin kolmessa sukupolvessa. Ja oikeastaan kaikki yhtä huonosti. Tietysti nuorin kuski oli omalla tasollaan. Aika vaivattomasti pyörii ratti nykynuorison käsissä. Vanhemmat Juha Kankkuset olivat enemmän ja vähemmän ojassa nokkapelti rytyssä. Mutta hauskaa oli. Melkein innostui itsellekin ralliratin hommaamaan. Mutta ehkä tässä vaiheessa kannattaa hankinnat suunnata vauvalle. Meillä on perheessä vahvat rallipeliperinteet. Olemme nimittäin hakanneet rallipelejä omassa nuoruudessa miesten kesken aika tiivisti. Nytkin katseltiin eroavaisuuksia entisen (sen paremman) pelin ja nykyisen pelin välillä. Ja muisteltiin aiempia ratoja ja niiden huippuaikoja. Isäni oli silloin muistaakseni aika hyvä ajamaan rallia. Silloin kisattiin tosissaan siitä, kuka oli mestari. Isä muistaa tietenkin Classic-sarjan autot omasta nuoruudestaan. Se on sitä nostalgiaa. 

Ihan koko viikonloppu ei sentään konsolin edessä kulunut. Kävimme myös laavulla paistamassa makkaraa. Ei mikään pitkä patikointiretki, mutta kivaa yhdessä tekemistä. Sain aikaiseksi tulet ja makkarat saatiin käristeltyä. Ja kaakaot juotua. Yllättävän mukavaa on tulistelukin vaihteeksi ja samalla saatiin nauttia myös kevääksi taittuvasta ilmasta ja komeista kotimaisemista. Lappi on Lappi. Vaikka olen asunut siellä lähes koko ikäni, niin maisemiin ja lappilaiseen elämänmenoon ei silti kyllästy Sen oikeastaan huomaa paremmin, kun viettää aikaa muualla. Mieli rentoutuu Napapiirin pohjoispuolella ihan eri tavalla. Ja Lappi ei ole se tunturikeskuksien Las Vegas:mainen tivoli. Ei ei. Kaukana siitä. Suosittelen tutustumaan. 

Niin se turvakaukalo. Saimme tovi sitten tietää, että entisellä koulukaverillani olisi jäämässä Maxi Cosi Cabriofix -turvakaukalo ylimääräiseksi ja vieläpä Isofix -telakan kera. Meille se kävi hyvin, koska selvitystyön perusteella se kävisi adapterien kanssa myös Viikinki-vaunuihin. Joten ei muuta kuin katsastamaan. Samalla vaimoni ja minä saimme tilaisuuden kuulla kokemuksia vauvavuosista ja muita hyviä käytännönvinkkejä hankintoihin. Kokemus puhuu tässäkin. Ja hienoa nähdä, että äitiys yhdistää aika nopeasti. Saimme kaukalon lisäksi paljon muutakin käytännöllistä ja tarpeellista tavaraa ja ison määrän uutta tietoa, joka ainakin minulle on hyvästä. Ja hyvä tietää, että ystäväpiirissä on kokeneita äitejä, jotka eivät pienestä hätkähdä. 

Kapteenin seuraava kaikuluotaushavainnointi tehdään maaliskuun 22. päivä eli ensi viikon torstaina. Se on itselleni se jännin paikka ja tietysti toivon, että kaikki on hyvin. Mutta mieltä raastavia päivä nämä ovat siihen asti. Ultraustilannetta en vielä mieti. Varmaan katse menee taas pitkin seiniä. Mutta se, mitä emme vielä tiedä tässä vaiheessa, ei haittaa. Ainakin Kapteeni on vilkas potkuttelija. Liikkeet tuntuvat selvästi vatsasta ja eilen jopa näkyivät, kun soittelin vatsan päällä Haloo Helsingin Kuussa Tuulee kappaletta. Tulkitsin niin, että pienokainen piti musiikista. Voihan se olla, että kyseinen musiikki kävi vastakehittyneisiin korviin. Mutta potkut ainakin lisääntyivät. Ja voimistuivat. 

Lyhyt loma ja paluu arkeen. Silti hyvällä mielellä, että piipahdimme kotipuolessa. Kevään viikonloput ovat meillä pikkuhiljaa täyttyneet erilaisista reissuista ja hyvä niin. Kotona ehdimme viihtyä myöhemminkin. 

Kapteeni on tänäänkin jo itsestään ilmoitellut. Aikamoinen potkija. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Soturi ja hattuteline

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit