Pohojalaasuuren lyhkäänen oppimäärä






Olipahan viikonloppu. Otimme perjantaina keskipäivällä allemme VR:n transportaatiovälineen ja aloitimme noin kuuden tunnin siirtymän kohti Etelä-Pohjanmaan helmeä eli Lapuaa. Matkasimme siis anoppimuoria ja vaimon siskoa (kälyä) tapaamaan. Ja tietysti vaimon siskon 2-vuotiasta poikaa myös. Pikkumestari on iloinen viikari, jota onneksi olemme viime aikoina useamman kerran nähneet. Reissaamme tämän viikonlopun lisäksi myös kaksi seuraavaa: pääsiäisen vietämme Lapualla ja sen jälkeisen viikonlopun kälyn perheen luona Tampereella. Voi siis sanoa, että Suomen yksiraidejärjestelmä ja VR:n kulkuvarmuus tulevat testattua oikein kunnolla seuraavien viikkojen aikana. No eipä käy aika pitkäksi kotona istuessa. Ja vaimoni perheen kanssa on aina mukava viettää aikaa. Leveää pohojalaasta murretta kuunnellessa saa välillä pyöritellä päätään, kun ei kaikkia sanoja ymmärrä. Naurua ja hymyä riittää hersyvien juttujen ja vitsien keskellä. Vaimoni perhe on lämminhenkinen ja huokuu läheisyyttä. Alkuepäilyksien ja varovaisuuden jälkeen, olen päässyt omasta mielestäni hyvin mukaan perheyhteisöön.

Pikkumestari 2v on tietysti toiminnan keskipisteessä ja pientä pomottelua esiintyy hetkittäin. Onneksi mestari on kuitenkin hyväntuulinen ja iloinen suurimman osan ajasta. On ollut kiva seurata pienimmän kehittymistä viime kesästä asti. Kyllä lapsi vain nopeasti oppii uutta ja kasvaa! Onneksi näemme nyt kolmena viikonloppuna peräkkäin. Ja tietysti nyt omaa lasta odottaessa oma näkökulma pikkuveijariin on tarkkailevampi kuin ennen. Tätä se on meidänkin Kapteenin kanssa jollakin aikataululla. Ja onneksi serkkupoika on näyttämässä suuntaa meidän pienelle. Luulen ja toivon, että nämä kaksi pienestä ikäerostaan huolimatta muodostavat tulevaisuudessa dynamiittiduon, jonka kanssa on vielä kumpikin perhe helisemässä. Ainekset ovat olemassa. Pyrimme myös aktiivisesti siihen, että välimatka vaimoni siskonperheeseen vähentyy lähitulevaisuudessa. Olisi kiva nähdä lasten kasvavan yhdessä.

Junamatkoista ei sinänsä riitä kertomista. Me kyllä kumpikin viihdymme junassa. Lähestymme näitäkin matkoja hieman eri tavalla. Eroavaisuudet alkavat jo lähdössä. Minä olen ajoissa. Ja siis tarkoitan ajoissa olemisella, että rautatieasemalla ollaan vähintään se vartti ennen junanlähtöä. Usein aiemminkin. Vaimoni taas on enemmän sellaisen "ollaan asemalla maksimissaan viisi minuuttia ennen lähtöä" strategian kannattaja. Puhuin joskus, että rakastan näitä pieniä eroja. Tämä ero näkyy kyllä selvästi. Minä vetelen jo toppatakkia päälle eteisessä, kun vaimoni vielä lukee päivän lehteä ja juo teetä. Aina on kyllä lähtöasemalle ehditty ja perille päästy. Ehkä kumpikin tässä hieman tulee vastaan lähtöajoissa. Nauravat ne muutkin pohjalaaset tälle minun aikatauluttamiselle. Syystäkin.

Toinen ero matkustamistavoissa on eväiden pakkaus. Minä en normaalisti pakkaa matkalle mitään eväitä. Enkä yleensä syö matkan aikana juuri mitään. Ehkä juon kahvit, jos oikein revittelen. Vaimoni sen sijaan varaa eväitä repullisen kumpaankin suuntaan. Menomatkan eväsreppu (kyllä kokonainen reppu, vetoisuus 20l) oli pakattu seuraavasti: 2 lounassalaattia, 1 toffeevanukas, 1 riisifrutti, 1 Kalinka-jogurtti, 1 vaimoni tekemä ruisleipä eli välissä salaattia, makkaraa ja juustoa, irtokarkkipussi 500g, banaani, juuressipsipussi 200g ja kaksi pulloa kivennäisvettä. Eli varsin riittävät eväät mielestäni. Onneksi junaa vaihdettiin vain kerran ja kantamus keveni koko ajan. Oikeasti on hyvä, että vaimoni varautuu matkaan paremmin. Kyllähän se matka mukavammin menee, kun sitä voi rytmittää eväiden syönnillä.

Tämänkertaisen Lapuan-matkan erikoisuutena oli Seinäjoen Kaupunginteatterin Pöyrööt -teatteriesitys. Pöyrööt on murresana ja tarkoittaa ilmeisesti yksinkertaista ihmistä. Eli joku henkilö on pöyröö. Pöyrööt on sanan monikko. Suurinpiirtein näin. Teatterinäytelmä perustuu samannimiseen sarjakuvaan. Keskiössä on Etelä-Pohjanmaalaisen miehen sielunmaiseman kuvaus. Osansa saavat parisuhde, anoppi ja tietysti muut kylänmiehet. Sarjakuva ei ollut minulle ollut ennestään tuttu ja minua varoiteltiin vaimon ja kälyn toimesta, että esitys saattaa sitten olla aika omanlaatuinen. Mutta nautin illasta todella paljon. Nauroin monesti ääneen viiltäviä pohojalaasia elämänviisauksia ja aforismeja. Näytelmä oli hyvin kirjoitettu ja näytelty ja ainakin ulkopuolisen tarkkailijan silmin pohojalaasista oli saatu esiin ihan oikeasti olemassaolevia piirteitä. Tunnistin vaimostani muun muassa puolitemperamentin eli kiihtyy helposti ja rauhoittuu hitaasti. Sekä pohojalaasen liikennekulttuurin, joka sisältää mm. ainaisen kiireen, käsimerkit ja sen tosiasian, että liikennemerkit ovat niille, jotka eivät ole niin luovia. Naurua esityksessä riitti. Mutta myös syvempää asiaa siitä, että pohojalaasuus on erityistä ja Pohojanmaa on erityinen paikka. Siellä asuu erityisiä ihmisiä, jotka ovat suorapuheisia, rehellisiä ja tietysti omasta mielestään erinomaisempia kuin muut. Ja kovaa päätä löytyy. Meidän vauvassamme kohtaavat pohjalainen itsevarmuus, karjalalainen iloisuus ja hämäläinen pohdiskelija. Saa nähdä, miten perimä luonteessa näkyy.

Viikonloppu meni ohi nopeasti. Juna takaisin kotiin lähti jo 11 aikaan sunnuntaiaamuna ja  matkaamme juuri junassa kohti kotia. Eväitä on. Maisema vilistää ikkunasta ja lumiselta Suomi vielä näyttää. Saa nähdä, kuinka kauan tätä kevättä tänä vuona odotellaan. Moottoripyöräilijän sieluni on alkanut osoittaa heräämisen merkkejä. Tekisi jo mieli ajamaan. Ei enää samanlaisella draivilla kuin ennen, mutta kuitenkin. Moottoripyöräilykipinää on vaikea sammuttaa, kun se kerran syttyy. Vauvan tulo varmasti vähentää kurvailuaikaa, mutta ehkä sitä vieläkin löytyy.

Onneksi tuleva työviikko on lyhyt ja saamme taas perjantaiaamuna matkustaa takaisin Lapualle. Luvassa on ilmeisesti shoppailuretki yhteen kuuluisaan kyläkauppaan. Olemme käyneet jo siellä kerran vaimoni kanssa. Selvisin pois. Saa nähdä, miten nyt käy.

Heräsin tänään siihen, kun Kapteeni potki minua vaimoni vatsanahan läpi. Paras herätys koskaan.

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa

P.S. Chai-latte ja kakku ovat Valkoinen puu -kahvilan tarjoiluja Seinäjoelta

Kommentit

  1. Mä olin pojan kanssa parisen viikkoa sitten junalla Pohjanmaalla. Matkat kesti n.4-5h suuntaansa. Yllättävän nopeasti aika kyllä kului, kun oli leikkivaunu ja pientä puuhaa.

    Mä olin asemalla juuri hieman ennen ja löytyi kaiken maailman viihdykettä ja evästä mulle ja pojalle :D

    Ja tsemppiä tulevaan kauppareissuun! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Ja pojan nimeksi tulee...

Soturi ja hattuteline