Polttavasta kädenlämpöiseksi




Vauvan mukanaan tuomasta elämänmuutoksesta on varoiteltu. Ja olemme vaimoni kanssa keskustelleet, mitä kaikkea tähän muutoksen sisältyy. Varmasti ajankäytössä täytyy tehdä myönnytyksiä vauvan ehdoilla. Itselleni tämä tarkoittaa sitä, että harrastuksiin ei varmasti riitä yhtä paljon aikaa kuin ennen. Toki niinkin, että harrastuksille on löydettävä aikaa. Ne tuottavat energiaa ja edesauttavat jaksamista.

Yksi minulle tärkeimmistä harrastuksistani on ollut musiikki. Olen laulanut ja soittanut kitaraa puoliammattilaisena lähes 20 vuotta. Takana on lukemattomia keikkoja (muutama ulkomailla asti), harjoittelua, soittamista, ystäviä ja asiaan liittynyttä yritystoimintaa. Olen myös opiskellut musiikkiopistossa. Hyvällä syyllä voi sanoa, että olen saanut musiikilta paljon ja investoinut siihen omaa aikaani, rahaani ja intohimoani. Musiikin kautta on myös muodostunut suurin osa nykyisestä ystäväpiiristäni.

Bändi on parhaimmillaan tiivis yhteisö, jossa jäsenet viettävät aikaa treeneissä ja tien päällä. Yhdessä koetaan, yhdessä eletään. Odotellaan. Soitetaan. Ajetaan. Nauretaan. Ja valvotaan. Onnekseni olen saanut olla osana bändiä, jonka jäsenistössä tapahtuneet muutokset eivät ole vaikuttaneet ystävyyssuhteisiin. Lähtökohtana on aina ollut, että kukaan ei saa potkuja ja soittamista tehdään soittamisen ilosta. Puoliammattilaisina. On ollut luontevaa, että elämäntilanteista johtuen soittajat ovat vaihtuneet ajoittain. Ydin on kuitenkin pysynyt samana. Ja ytimen ympärille on muodostettu vaihtelevia kokoonpanoja, joilla soittamisen iloa on tyydytetty tarvittaessa.

Kirjoitin jo aikaisemmin, että olen kirjoittanut laulutekstejä. Pääasiallisesti olen tuottanut suurimman osan musiikista ja sanoituksista bändilleni. Lisäksi olen hoitanut yhtyeen ympärille liittyvää liiketoimintaa sekä toiminut bändin laulajana. Eikä tässä ole koskaan tuntunut olevan liikaa. Intohimoni on ollut tehdä sellaista musiikkia, mikä sisältäni on kummunnut ja välittää omia tunteitani lyriikoiden kautta muille. En ole ollut koskaan paras soittaja, mutta olen ympäröinyt itseni lahjakkailla ihmisillä, joiden kautta visioilleni on saatu lihaa luiden ympärille. Ja olen ollut onnekas, että näistä ihmisistä monia, voin sanoa ystävikseni. Hauskaa on ollut. Ja takavuosina varsin kosteaa.

Jossain vaiheessa viime vuosia huomasin, että soittamiseen on alkanut liittyä entistä enemmän myös negatiivisia tunteita. Pakkoa, jota en aikaisemmin tuntenut. Varmasti elämässä vaikuttanu vuosien pimeys vaikutti osaltaan siihen, että itsestään ei musiikin saralta saanut yhtä paljon irti. Treeneihin lähteminen ei ollut enää yhtä hauskaa. Muut menot alkoivat mennä edelle eikä musiikki antanut enää yhtä paljon kuin ennen. Ikää on tullut eikä 40-vuotias enää jaksa valvoa tai resuta samalla tavalla kuin parikymppisenä. Keikkailusta alkoi tulla raskaampaa sekä henkisesti että fyysisesti.

Yhtyeen täyteen kokoonpanoon kuuluvat jäsenet ovat saaneet lapsia ja muuttaneet toiselle paikkakunnalle. Treenaaminen ja keikkailu on tällä kokoonpanolla jäänyt pois. Eivätkä muut yhtyeen muodot ole samalla tavalla vision toteuttamistyökaluna toimineet. Oma fokus on siirtynyt muihin asioihin, kuten tuoreeseen parisuhteeseen, työhön ja omasta terveydestä huolehtimiseen. Liekki ei enää pala sellaisella loimulla kuin ennen. Vauvan tulon myötä aikaa musiikille jäänee vielä vähemmän. Tämä on tosiasia. Aikansa kutakin. 20 vuotta on yhdelle elämänosalle jo aika paljon.

Ei musiikki tietenkään kokonaan jää. Minulla on edelleen tarve laulaa ja soittaa. Siksi minulla on kotona kitara lähettyvillä. Tartun siihen usein ja laulan lauluja, mitkä kulloinkin resonoivat oman tunnetilan kanssa. Olen myös päättänyt ottaa pianotunteja. Piano on musiikkiopiston pääinstrumenttini. Ehkä sen soittaminen joskus sujuu tyydyttävällä tasolla. Ja samalla tavalla yhtyesoitto jatkuu. Harjoittelu on hauskaa yhdessäoloa ja paineetonta. Pakkoa ei pääse syntymään ennen kuin aletaan puhua keikoista ja aikatauluista. Syksyn pimeydessä, vesisateessa kotiin ajaminen, kello neljä yöllä ei juuri nyt maistuisi yhtään. Elämässä on muutakin.

Musiikin liekki siis elää edelleen. Ei se räiskyen pala ja joinakin hetkinä se voi olla vain kädenlämpöinen hiillos.

Mutta elossa se on. Odottaen hetkeä, jolloin se voi leimahtaa hetkiseksi täyteen voimaansa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit

Ai että, miten kallis syöttötuoli??