Asuntokauppoja hieromassa - velaton hetki



Eilen oli viimein se kauan odotettu päivä, kun asuntokauppoja hierottiin entisestä asunnostani. Asunto on ollut minun kontollani viimekesäisen eroni jälkeen. Ja kyllähän siitä pieni riippakivi alkoi muodostua sekä henkisesti että rahallisesti. Vastikkeet ja lainanlyhennykset juoksivat joka kuukausi ja asunnon myyminen otti aikansa. Säästöjä minulla oli toki jonkin verran, mutta kyllähän ne hieman tässä asunnonmyyntiä odotellessa hupenivat. Ylpeys antoi periksi vähän liian myöhään lainanlyhennysvapaan hakemiseen eikä alkuperäisen lainan ehdotkaan olleet ihan loppuun asti mietityt. Mutta oppia ikä kaikki. Ensi kerralla fiksummin. Onneksi loppuajasta sain asuntooni ystäväni majoittumaan ja vähentämään kuluja.

Mutta eilen viimein taakka putosi hartioilta. Viikonloppuna kokosin asunnolta romukuormaa ja siivosimme vaimoni kanssa asunnon vielä viimeisenä omistuspäivänä. Täytyy kyllä sanoa, että farmariauton perässä kulkevat romut alkoivat painaa henkistä selkärankaa tosissaan. Jäteasema, kun ei viikonloppuisin auki ole. Tuskaisen pitkältä tuntuivat kokonaisuudessaan nämä viimeiset kiireiset viikot asunnon kanssa. Kiireessä tekemistä. Eilen aloitin aamun viemällä vaimoni töihin ja säntäämällä itse jäteasemalle. Oli helpottavaa purkaa roskakuormaa peräkontista ja lähteä tyhjällä autolla pois. Viimeinen kuorma. Viimeiset turhat tavarat. Viimeinen painolasti. Olo oli fyysisestikin kevyempi, kun katselin tyhjää autoa.

Itse kaupanteko oli eilen iltapäivästä. Minulla oli asuntoa myymässä hyvä välittäjä, joka sai paljon aikaan ja lopulta myi asunnon nopeasti. Aikaisempi välittäjä ei oikein asiaansa osannut. Välittäjissäkin on eroja. En itse ole asuntoasioissa mikään neropatti, mutta tiedän jo jotenkin, miten yleisimmät mokat vältetään. Välittäjällä on keskeinen rooli myynnissä. Jotkut myyvät asuntoaan itse, mutta voin todeta, että ainakaan minulla ei olisi ollut aikaa myyntityöhön. Maksoin tietysti välittäjälle kohtuullisen siivun hänen työstään, mutta elämä on tällaista. En minä tässä kaupassa rikastunut. Mutta toisaalta ei ollut tavoitekaan.

Kaupantekijäiset sujuivat mukavasti. Kahvit, kakut ja kukat. Ostaja oli tyytyväinen, minä olin tyytyväinen ja välittäjä hymyili myös. Kaikki voittivat. Kaupantekijäisten jälkeen kävimme vielä pankissa hoitamassa finassiasiat kuntoon. Kaiken kaikkiaan minulle jäi positiivinen tunne siitä, että kaikki toimi. Asiat selvisivät nopeasti ja luotettavan oloisesti. Ei ylimääräistä säätöä eikä tunnetta etten tiedä, mitä tapahtuu. Ammattilaiset hoitivat asiaa joka vaiheessa. Onneksi minulla on luottohenkilö pankissa, jonka kautta raha-asiat hoituvat nopeasti ja selkeästi. Ja pankista käveli ulos lähes velaton mies. Kyllähän se helpotti todella paljon, että taloutta rasittavat tekijät ovat poissa. Yhteistä tulevaisuutta voi nyt vapaasti suunnitella ilman niskassa hengittävää vanhaa lainaa tai sitoumuksia. Toisaalta velkaa ei ollut mitenkään ylettömästi, mutta "ylimääräistähän" se silti oli, koska emme vanhassa asunnossani vaimoni kanssa asuneet. Viimein sain sulkea tämän oven. Vapauttava tunne. En oikeastaan osannut kuvitellakaan, että tämä olisi näin merkittävää itselleni. Mutta kyllä se on. Nyt voin näiltäkin osin keskittyä täysillä nykyiseen elämääni. Ilman kytköksiä vanhoihin varjoihin.

Asuntokaupan ohella saimme eilen viestiä neuvolasta sokerirasitustestiin liittyen. Neuvola-ajan sovimme torstaiaamulle ja valitettavasti minä en tällä kertaa pääse mukaan. Yritin kyllä taivuttaa työmenojani aikatauluun sopivaksi, mutta ei onnistunut millään. Vaimoni joutuu siis menemään ensimmäistä kertaa yksinään. Kyllä harmittaa. Olisin mielelläni ollut paikalla, varsinkin kun keskustellaan varmasti asioista, joissa minä haluan olla osallisena. Sokerimittauksista puhutaan. Ruokavaliosta puhutaan. Ja varmasti toimenpiteistä, jos näillä ei päästä haluttuun tulokseen. Olemme kyllä aloittaneet jo ruokavalion säätämisen oikealla tolalle. Vaikka emme ole mitenkään poikkeuksellisen epäterveellisesti syöneet, niin aina voi parantaa. Tietysti minä osallistun ruokavalioasioihin myös. Yhdessä tämäkin tehdään. Varmasti tekee minullekin hyvää. Ja uskon, että nämä toimenpiteet riittävät raskausdiabeteksen hoitoon. Mutta torstaina saamme lisätietoa tähän asiaan.

Muuten raskaus on edennyt rauhallisissa merkeissä. Ainoa tekijä, josta olen viime aikoina ollut huolissani on vaimoni ahkerasta luonteesta johtuva työntekotahti. Ja se, että hänellä on flunssa, joka tosin ei menoa juuri ole hidastanut. Olemme tästä asiasta jo useasti vääntäneet kättä. Minä katson asiaa ehkä turhankin ylivarovaisesti hänen ja vauvan hyvinvoinnin kannalta. Vaimoni ajattelee hieman laajemmin ja itsensä tuntien. Ymmärrän sen. Mutta eilen, kun katselin autoon 10h työpäivän jälkeen valuvaa Walking Dead -zombieta mietin, että rajansa kaikella. Yskänpuuskat kaiken hyvän lisäksi lyhentävät yöunia. Vaimoni varmasti tietää rajansa, en epäile sitä. Toivottavasti flunssa pikkuhiljaa hellittää ja voimat palautuvat. Ja työkiireidenkin pitäisi hellittää.

Mieli on kirkas. Ja sää on aurinkoinen. Olen luottavainen tulevaisuuden suhteen. Katselemme yhdessä vauvaan liittyviä hankintoja ja eilen keskustelimme mm. syöttötuolista. Yksi blogitekstini käsitteli jo pintapuolisesti tätä asiaa. Eilen tuskailin taas saman asian kanssa. Rahaa saa hyvään tuoliin kuluttaa aikalailla. Toisaalta sillä saa sitten laatua, sisustukseen sopivaa muotoilua ja ajallisesti pitkää käyttöikää. Värikin pitäisi valita. No yksi varuste-excelin "ruksi" tämäkin. Näitä rukseja riittää vaikka vaatteiden puolesta alkaa vauvan alkutaival olla hyvinkin turvattuna.  Muistelen alkuperäisiä ajatuksia siitä, että aloittaisin varustelun vasta toukokuulla. Eli kahden viikon kuluttua. Ei ihan mennyt niin. Tietysti nämä ajatukset johtuivat paljolti raskauden yllä leijuvasta ainaisesta epävarmuudesta. Enkä minä tietysti ole niistä ajatuksista kokonaan vieläkään päässyt eroon.

Mutta päivä kerrallaan. Nautitaan nyt tästä päivästä. Vaimonikin yrittää päästä aiemmin töistä.

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa

Kommentit

  1. Onnea asuntokaupoista! Me ollaan nyt pari vuotta etsitty omaa kotia, mieluiten omakotitalo. Mutta ei ole vielä tärpännyt ja jos on, niin viimeistään kuntotarkastuksessa on selvinnyt jokin pommi. :( No jospa se vielä löytyisi. Oulun seudulla asutaan mutta voisi muuttaa vähän syrjemmäksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että meilläkin se uuden kodin metsästys vielä venyy. Emme ole vielä edes päättäneet paikkakuntaa. Voi olla, että tie vie etelämmäs nopeallakin aikataululla. Onnea kodin metsästykseen! Oulu on hieno paikka.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Soturi ja hattuteline

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit