Kun muilla ei ole väliä




Sain eilen Whatsapp -viestin vaimoltani ruutukaappauksen Anna Puun somepäivityksestä, jossa ilmoitettiin uuden kappaleen Me ollaan runo julkaisusta. Saatesanoina oli vaimon teksti "Tää on varmaan meille". Kuuntelin kappaleen hetimmiten, koska Anna Puulla on muitakin suhteeseemme sopivia laulelmia. Matkalla on aiemmin ollut parisuhteemme tunnuslaulu. Varsinkin alkuaikoina, kun suhteemme oli vielä virallistamatta ja tunteiden sekamelskan keskellä yritti löytää tien, jota seurata, kyseisen kappaleen sanat kolahtivat. Ja yhä edelleen kappaleella on minulle erityinen merkitys. Jotenkin se vie aina ajatukset kesään ja sytyttää sisällä tietynlaisen tunteen. Saa ajattelemaan vaimoani ja miten kaipaan hänen seuraansa.

Anna Puun uudessa kappaleessa todetaan tiivistettynä se tosiasia, että muiden mielipiteillä ei ole väliä. Tämä sopii tosiaan tarinaamme hyvin. Meistä kuiskailtiin aika paljon työpaikalla ja lähipiirissä jo ennen kuin välillämme oli mitään ystävyyttä kummempaa. Varmasti välillämme vallinnut vetovoima näkyi ulospäin. Osa paheksui, osa kannusti. Mutta meitä tämä kuiskuttelu ei häirinnyt. "Ne saa puhuu" eikä sillä ollut väliä ymmärsivätkö arvuuttelijat, mistä on kysymys. "Eikä väliä vaikka kukaan ei tajuu, ne ei tajuu". Mekään emme itse tajunneet heti. Mutta tajusimme kyllä sen, että muiden mielipiteillä ja sanomisilla ei ollut mitään väliä. Vain meidän kahdenvälisillä tunteilla ja niiden perusteilla tehtävillä valinnoilla oli merkitystä

En lakkaa koskaan ihmettelemästä, miten paljon toisten asiat ihmisiä kiinnostavat. Arvuuttelut, pohdinnat ja juoruilu ovat liiankin yleisiä ilmiöitä. Vielä vähemmän ymmärrän nykyisin sitä, että toisten mielipiteillä on vaikutusta omaan käytökseen tai valintoihin. Valitettavan usein omaa elämää ohjaavat aivan muuta tahot, kuin omat halut, haaveet ja päämäärät. Minä olen päässyt siihen pisteeseen, että elämäni ralliauton ratin takana ei seiso muita kuin minä itse. Kauan tähän pääsy on kyllä kestänyt. Ja minäkin olen toiminut aiemmin muiden odotuksien mukaisesti. Tehnyt niin kuin kuuluu tehdä. Se oli tuhoon tuomittu tie. Onneksi löysin omalle polulleni.

Suosittelen jokaisen tarkistamaan sisäistä kompassiaan ja miettimään, mihin on menossa ja kenen vetämänä. Järki ei aina ole se paras suunnannäyttäjä. Insinöörimieheksi olen aika tunnevetoinen tapaus. Ja tunteella tehdyt ratkaisut ovat yleensä osoittautuneet oikeiksi. Liika järkeily saattaa johtaa tyytymiseen: näinhän tämän kuuluu olla: ei huonoa, ei mahtavaa mutta järkevää. Minä lähes hukutin itseni järkeilyn vuoroveteen. Joten. Eläkää tunteella. Selvittäkää, mitä haluatte tehdä ja tehkää valintoja sen mukaisesti. Minä tiedän, että valitsin oikein. Tiedän sen siitä, että tänään, kun näin sattumalta vaimoni työpaikalla silmäni vetistyivät. Olin niin ylpeä hänestä. Hän on osaava ammattilainen, ahkera ja todella kaunis. Ja tietysti valloittava raskausmaha muistutti siitä, että olemme valinneet yhteisen määränpään. Kirkastaneet omat unelmamme. Olen onnekas, että päädyimme yhteen. Onnekas, että kurssini kääntyi viime hetkellä. Kaikki eivät ole näin onnekkaita. Omaa onnellisuutta eivät tee muut ihmiset. Sinä vastaat omasta onnellisuudestasi itse.

Tänään olemme raskaana viikolla 25 (rv 24+0). Huomenna on luvassa pelätty sokerirasitustesti. Vaimoni paasto alkaa tänään kello 20 ja huomenna aamusta menemme labraan testiä suorittamaan. Luvassa lienee melkoinen kokemus, jos on uskomista muiden kertomuksiin. Minä osallistun testiin myös. Tai siis olen tukena tässäkin asiassa. Eiköhän me selvitä. Yhdessä. Luulen, että paasto kyllä vie mielen kireälle jo tänä iltana.

Vauvan laskettuun aikaan on enää n. 15 viikkoa ja 112 päivää. Takana on 60% raskaudesta. Aika juoksee. Pikkuhiljaa tämä alkaa konkretisoitua. Hankittavaakin on vielä, mutta kai jotakin voi jättää viime tinkaan. Voihan? Äidin vointi on ollut hyvä. Ilmeisesti pohkeissa on esiintynyt öisin kramppeja. Pitää kysyä neuvolassa kuuluvatko nämäkin asiaan. Ja mikä tärkeämpää, miten niitä voidaan hoitaa. Mutta kokonaisuudessaan tämä keskiraskaus on mennyt, kuten lähdekirjallisuudessa ennustettiin, hyvin. Energiaa tuntuu riittävään ylitöihin, huonejärjestyksen vaihtamiseen, ruuanlaittoon ja vähän muuhunkin siinä määrin, että eilen jo neuvoteltiin tämän hetken prioriteeteista. Ymmärrän, että vaimoni haluaa tehdä töissä sen, mitä pitää. Minä katson asiaa hänen ja vauvan hyvinvoinnin näkökulmasta. Näkemykset eivät ehkä eilen kohdanneet aluksi, mutta kumpikin ymmärsi toisen näkemyksen lopulta. Ehkä olen asiassa liian ylisuojeleva. Yritän luottaa siihen, että vaimoni tuntee vartalonsa parhaiten ja tietää, mikä hänelle on parasta.

Viikonloppuna muuttohommia, soittokeikkaa ja palkkapäivän kunniaksi ulkona tapahtuvaa ruokailua.

Ei voi valittaa. Elämä on juuri nyt parasta. Ylikivaa sanoisi vaimoni.

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahassa möyrii pieni Kapteeni-poika!

Ai että, miten kallis syöttötuoli??

Pohojalaasuuren lyhkäänen oppimäärä