Mindfulness evakkoon - tai hetki omaan tietoisuusharjoitukseen


Jouduin evakkoon, koska vaimoni työkaveri tuli hänen kanssaan tekemään mindfulness-harjoitusta kotiimme. Ilmeisesti kyseessä on jonkin sortin harjoitustyö, johon vaimoni on suostunut koekaniiniksi. Eikä minun olisi tarvinnut poistua kotoa, mutta valitsin poistua. Suunnitelmana oli tulla kaupungin keskustan kahvilaan kirjoittamaan teemaan sopiva blogikirjoitus. Myönnän suoraan, että en tiedä oikeastaan ollenkaan, mistä mindfulness -asiassa on kyse. Googletin nopeasti tämän Mielenterveysseuran artikkelin aiheesta. Nopealla lukemisella vaikuttaisi käyttökelpoiselta itsetutkiskelumetodilta monille. Vaimolleni varmasti olisi hyötyä kuvattujen harjoituksien mukaisesta itsensä hyväksymisen opettelusta. Hänelle on minuakin enemmän taipumus vaatia itseltään liikaa. Suorittaa. Silloinkin, kun ei tosiaan tarvitsisi. Ymmärrän hänen tapansa toimia. Olen itse ollut samanlainen. Pikkuhiljaa olen osannut osoittaa armoa itselleni tietyissä asioissa. Ei minun tarvitse olla paras. Viisain. Ahkerin. Eikä todellakaan kovin kaikista (miten tätä edes mitataan?).

Ehkä tämän kertaisen blogitekstin kirjoittaminen täyttää mindfulness -harjoituksen tavoitteen, vaikka harjoituksen kulku on erilainen. Mietin tätä kirjoittaessani, miten kokonaisvaltaisesti olen muuttunut. Ja lyhyessä ajassa. Miten henkinen hyvinvointi voi vaikuttaa kaikkeen niin merkittävästi. Vajaa vuosi sitten tähän aikaan olin todella syvissä vesissä. Olen niistä omista pimeistä ajoistani jo monesti kirjoittanut. Enkä välittäisi niissä enää märehtiä. Toisaalta. Nyt tiedän, mitä pimeys on. Osaan arvostaa valoisia aikoja ihan eri tavalla. Mutta se, että olen saanut itsestäni kaivettua esiin taas sen ihmisen, joka voin olla on, on minulle oikeasti asia, josta olen ylpeä. En ole ollut helppo läheisilleni pitkään aikaan. Ehdoton ja äkkipikainen. Ja äärimmäisen hallitseva persoona parisuhteessa. En vieläkään tiedä, mistä kaikesta nämä huonot luonteenpiirteni saivat kyvyn peittää hyvät puoleni alleen. Kai niitä ruokki oma henkinen huonovointisuus. Oli, miten oli, nyt ajat ovat muuttuneet ja minä niiden mukana.

En koskaan ole pitänyt itseäni pohjimmiltani huonona ihmisenä. Olen vain ollut aika pitkään hukassa. Nyt olen osannut kaivaa itsestäni esille hyvät ominaisuuteni ja osannut asennoitua niin, että näen elämän positiivisen puolen. Ja minulla on tahtoa tehdä minulle tärkeiden ihmisten elämästä parempaa joka päivä. Tai oikeastaan ohjenuorani kaikille ihmisille on se, että ihmisten kohdatessa sinut, heille pitäisi jäädä siitä tapaamisesta parempi mieli. Kaikki ihmisten välinen kohtaaminen on asiakaspalvelua. Voit jättää heille huonon muistijäljen tai voit kirkastaa heidän päiväänsä. Avaa ovi. Kiitä. Hymyile. Kehu. Pieniä juttuja, mutta äärimmäisen tärkeitä. Jos onnistut tuottamaan kohtaamallesi ihmiselle hyvän mielen, hän vie iloa eteenpäin. Jos pilaat hänen päivänsä niin paska kiertää myös.

Enkä minäkään aina tässä onnistu. Esimerkiksi tämä aamu oli erittäin vaikea. Heräsin yöllä vaimoni yskänpuuskiin enkä jostain syystä saanut unta enää kovin helposti. Niinpä valvoin yöllä pari tuntia. Ja aamulla väsytti. Aamu lähti liikkelle kyräillen ja happamana. Mutta muutin asennettani päivän ensimmäisen palaverin jälkeen, kun astelin auringonpaisteessa varsinaiselle työpaikalleni. Kaupasta keksipaketti työkavereille ja kurkkupastillia vaimolleni. Hymyilin itsekseni matkalla töihin. Asenteen korjaus korjasi koko päivän. Väitän levittäneeni ympäristööni positiivisia väreitä.

Oma mindfulness -harjoitukseni on suoritettu. Tekstiä tuli ja mieli on tasapainossa. Välillä on syytä istahtaa alas ja miettiä, mistä on tullut ja mihin menossa. Minä olen matkalle oikeaan suuntaan. Sisäistä kompanssia pitää kuitenkin aina välillä kalibroida. Jotkin tavat palaavat helposti. Etä-äiti -blogissa mietittiin 40 ikävuoden saapumista positiiviseen sävyyn. Yhdyn näkemykseen. Olen paljon seesteisempi itseni kanssa kuin 10 vuotta sitten. Kasvua on tapahtunut. Tunnen itseni nuoreksi. Ja henkinen kypsyminen on vienyt elämääni eteenpäin. Välillä naurattaa, kuinka kaiken kokenut sitä luuli olevansa parikymppisenä. Tai hymyilyttää, kuinka nykyiset nuoret suhtautuvat niin ehdottomasti omiin mielipiteisiin. Kuuluu ikään. Onneksi. Nuoruus on nuoruuden tuhlaamista. Sekin viisaus pitää paikkansa. Minä olen "tuhlannut" omaani urakalla.

Toisaalta juuri niiden harharetkien ansioista löysin perille.

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit

Ai että, miten kallis syöttötuoli??