Tassunjälkiä sydämessä



Hyvä ystäväni joutui saattamaan lemmikkikoiransa viimeiselle matkalle eilen. Koira oli iäkäs ja monenlaisia vaivoja oli matkalla ilmaantunut.Tilanne oli sellainen, että päätös lopulliselle matkalle lähdöstä, oli lopulta se armeliain ja paras vaihtoehto. Ystäväni on luonnollisesti surun murtama. Juttelin hänelle tänään ja vaihdoimme kokemuksia. Olen joutunut yhden koiraystäväni hyvästelemään matkan varrella. Tiedän siis jotenkin, minkälaisia tunteita ystäväni käy läpi. Hänen surunsa pisti ajattelemaan omaa surutyötäni koirani suhteen ja tiedostamaan, että taidan edelleen ikävoidä kyseistä karvaturria.

Minulla on ollut kaksi koiraa elämäni aikana. Tai jos ihan tarkkoja ollaan niin kumpaakaan koiraa en ollut hankkimassa, mutta kummankin kanssa sain viettää monta vuotta. Molemmat koirat tulivat elämääni ex-vaimoni kautta. Menetin toisen koirakaverini eromme myötä. Se taitaa olla yksi asioista, joita jäin entisestä elämästä kaipaamaan. Tunsin kuitenkin koiran ihan pennusta asti. Jätin mielessäni hyvästit, kun viimeksi näimme. Exäni on muuttanut toiselle paikkakunnalle ja tiedän että emme tule tekemisissä olemaan. En tiedä unohtavatko koirat, mutta haluaisin uskoa, että koira jollakin tapaa muistaa minut. Olimme parhaita kavereita yli 8 vuotta.

Exäni vanhemmalla koiralla diagnosoitiin sydäntä rappeuttava sairaus jo varhaisessä iässä. Lähtökohtana oli, että lääkityksellä sairaus pysyisi hallinnassa niin hyvin, että kaveri selviäisi ikävuosissa odotettuun elinikään. Toisin kävi. Kaikkemme yritimme. Lääkäriin ja lääkkeisiin laitettiin sen verran rahaa kuin koiran kunto vaati. Tietenkin. Olihan kyse meille perheenjäsenestä ja silloisen vaimoni ensimmäisestä koirasta. Lopulta kuitenkin saavuttiin siihen pisteeseen, että jäljellä olisi ollut vain huonoja vaihtoehtoja hoidon jatkamisen suhteen.

Minä tein päätöksen koiran kärsimyksien lopettamisesta. Muistan viimeisen illan. Karvakaverin kunto oli hetkellisesti parantunut uusitun lääkityksen myötä, mutta romahti sitten viikossa todella huonoksi. Viimeisenä iltana katselin koiran selkeästi vaikeata oloa ja mietin, että näin ei voi jatkua. Lopulta hetki koitti kello 2 yöllä. Totesin vaimolleni, että nyt soitat päivystävälle eläinlääkärille. Tiesin, että vaimoni ei olisi millään pystynyt päätöstä tekemään. Hän oli tilanteessa liian lähellä. Ja ymmärrettävästi luopumisen tuska oli ilmeisen kova. Päivystävä eläinlääkäri oli soitettaessa melkoisen yksioikoinen ja totesi, että eikö lopettaminen voisi tapahtua virka-aikana. Totesin, että ei voi. Minä en katsoisi kärsimystä enää sekuntiakaan. Me tulemme nyt. Ja niin me menimme. Eläinlääkäri totesi koiran nähtyään, että olimme oikeassa ja aika oli koittanut. Pahoitteli puhelimessa esitettyjä kommenttejaan. Koiramme maallinen taival päättyi hellästi ja helposti. Muistan, että jouduin nieleskelemään kyyneleitä melkoisen pitkään. Siihen aikaan itkeminen oli minulle heikkouden merkki. Kivusta huolimatta tiesin, että olimme tehneet oikein. Aika oli täynnä. Kärsimys oli päättynyt. Jos saan valita, haluaisin loppuni tulevan samoin. Rakkaiden lähellä, uneen pehmeästi lipuen.

Koirat opettavat meille paljon. Ne opettavat elämään hetkessä, nauttimaan siitä, mikä on juuri nyt. Ne eivät kanna kaunaa, eivätkä juonittele. Ne keskittyvät elämän pieniin asioihin ja rakastavat pyytettömästi.  Tuovat iloa ja lohduttavat vaikeina hetkinä. Kuuntelevat loputtoman kärsivällisesti. Yleensä ne opettavat meille myös, mitä on luopumisen tuska ja suru. Ja miten näiden tunteiden kanssa eletään. Koirakaverini oli täällä lopulta vain pienen osan elämääni, mutta jätti lähtemättömän jäljen. Muistan varmaan aina sen tietyt tavat ja luonteenpiirteet. Ja muistan aina, miten tuskaiselta tuntui luopua siitä. Ja tätä kirjottaessani se pisti minut ajattelemaan, että ikävän tunteet eivät koskaan täysin poistu. Suru elää kanssamme aina. Eikä koiran kuoleman suremisessa ole mitään väärää. Ystävälleni hänen koiransa oli todella tärkeä. Sitä tuleekin surra. En myöskään vähättelisi tämän surun laatua. Jokainen meistä kokee asiat eri tavoin.

Koirat ovat kanssamme vain pienen hetken. Lainassa. Opettamassa kuinka tärkeistä asioista tulee nauttia nyt, koska huomenna voi olla liian myöhäistä. Rakastamaan joka päivä. Ne lähtevät ja jäljelle jää kaipaus. Elämässä kohtaamme surua eri muodoissa. Silti elämä jatkuu. Surun läpi ja sen toiselle puolen.

Jokainen menetys jättää meihin jälkensä. Arpia, jotka ajallaan haalenevat, mutta eivät koskaan kokonaan poistu.

Ne ovat osa meitä. Tassunjälkiä sydämessä. 

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ai että, miten kallis syöttötuoli??

Mahassa möyrii pieni Kapteeni-poika!

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit