Päiväkirja laahaa hieman perässä





Juhannus oli ja meni. Samalla aikaa tämä päiväkirjamainen blogi oli tauolla. En tapaa kannella läppäriä mukanani reissuihin, joten yleensä blogitekstit ovat mutella reissujen aikana. Tällä kertaa kirjoitustauko kesti hieman pidempään, koska kiirettä piti. Juhannusta vietettiin, neuvolassa käytiin ja olin radiohaastattelussa. Sen lisäksi yritän selvitä tällä hetkellä muutamasta yksineläjän päivästä ja käännellä unirytmiä takaisin toimistoaikaan.

Mistähän tätä kaikkea lähtisi purkamaan. No viime torstaina kävimme neuvolassa. Tuttu neuvolantäti otti meidät vastaan ja suoritettiin kaikki neuvolaan liittyvät perustutkimukset. Kaikki vaikutti oikein hyvältä. Vaimoni on tuskaillut jonkin verran "liiallisen" painonnousun kanssa. Siis liiallisen siksi, että painoa "saisi" tulla se 500g/viikko. Joissain väleissä paino on noussut enemmän kuin olisi hyväksi ja tietysti nyt raskausdiabetes diagnoosin takia varmaan asiaa seurataan tarkasti. Tällä jaksolla paino oli noussut 350g/v eli oikealla käyrällä ollaan. Varmasti tässä näkyvät äitipolin tarkat määräykset sokerin poistamiseen ruokavaliosta. Isällä tämä sokerinpoisto ei näy kyllä vielä missään. Varmaan se painonnousu on minullakin hidastunut. Luulen syöväni oikein ja liikkuvani enemmän kuin aiemmin. Silti paino ei putoa. No en aioa asian kanssa hirveästi ressata. Luulen, että kohta paino lähtee laskusuuntaan kuin itsestään. Muuten neuvolassa käyti sujui rutiinilla. Hemoglobiini oli hieman laskenut viime kerrasta ja rautalisän annostusta korotettiin vielä. Se tarkoittaa myös sitä, että luumujen kulutus taloudessamme kasvaa. Jos tiedätte, mitä tarkoitan. Vauvalla oli kaikki hyvin. Hyvät sykkeet ja liikkui tutkittaessa. Kapteeni ON pää alaspäin eli aivan oikeassa laukaisuasennossa. Olen luullut taputtavani häntä päälaelle, mutta todellisuudessa olen silitellyt hänen takapuoltaan. No kerrankos sitä insinööri erehtyy. Toiset insinöörit useamminkin.

Torstaina kävin neuvolan lisäksi myös radiohaastattelussa. Olen blogissanikin kirjoittanut käyneeni aikuisrippikoulua ja siitä, minkälainen kokemus se on ollut. Kokemuksestani oltiin kiinnostuneita myös seurakunnan puolelta ja suostuin asian tiimoilta haastatteluun seurakunnan lehteen ja radioon. Haastattelua suoritti entinen kollegani, jonka kanssa radiohaastattelun aiheita käytiin läpi etukäteen keskustellen. Kävin läpi avoimesti taustaani, tapahtumia, tulevia muutoksia sekä tietysti myös rippikouluun liittyneitä kokemuksia. Ei minulla edelleenkään ole tarvetta salata elämääni kuuluneita synkempiä hetkiä eikä pitää vakan alla näitä nykyisiä onnellisia hetkiä. Haastattelussa myös sivuttiin tämän blogin kirjoittamista ja luin pätkän armoa käsitelleestä kirjoituksestani. Erittäin positiivinen kokemus. Haastattelun jälkeen otimme vielä kuvia minusta ja moottoripyörästäni. Jutut tulevat ulos elokuulla. Toivottavasti meillä on silloin jo hyviä uutisia Kapteenin muodossa. Rippijuhlani ovat tämän viikon sunnuntaina.     

Neuvolan ja haastattelun jälkeen oli aika lähteä juhlimaan juhannusta vanhempieni luokse. Torstai oli myös vaimoni viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa. Tätä viimeistä päivää juhlittiin muutamalla kakulla. Joita vaimoni siis oli keskiviikkona leiponut. Raskaus ei vieläkään ole täysin lannistanut hurrikaanivaihdetta vaimostani. Vaikka pieniä merkkiä tahdin hidastumisesta onkin. Äitiysloman alkaminen ei enää herkistänyt vaimoani. Siihen liittyvät itkut itkettiin jo edellisenä viikonloppuna. On aika kääntää uusi sivu. Luulen, että hän osaa asennoitua töiden taukoamiseen, kunhan ensimmäinen akuuttivaihe on ohitettu. Ja tietysti tekemistä tulee vauvan muodossa jo aika pian. Toivoin, että hän ehtii kuitenkin nauttia raskauden loppuajasta lomaillen laskettuun aikaan saakka.

Perhejuhannusta vietettiin pohjoisessa koko perheen voimin. Mukana olivat meidän kolmen lisäksi veljeni perhe (veljeni, veljen vaimo ja kolme poikaa), vanhempieni perhetuttu sekä vanhempani. Eli varsin hyvä kokoonpano. Kelit olivat ennusteiden mukaiset eli sateiset, mutta onneksi saimme perjantaina nauttia auringonsäteistä riittävästi. Juhlimme aurinkoa kalastamisen merkeissä. Veljeni pojat olivat melkoisia kalamiehiä. Rannalle kiskottiin saalista hyvään tahtiin. Minä irroittelin kaloja koukusta. Oli hauska katsoa pienten miesten innostusta kalojen napatessa. Toivottavasti saadaan Kapteenin kanssa tulevaisuudessa nauttia samanlaisista hetkistä. En malttaisi odottaa. Jotain kansallisromanttista siinä on, kun isät ja pojat yhdessä kalastavat. Näin näitä erätaitoja siirretään sukupolvelta toiselle. Vaikka minun ja veljeni erätaidot ovatkin tasoa kaupunkilainen.

Juhannukseen kuului kalastamisen lisäksi paljon grilliruokaa, usean eri kokin valmistamana. Yhdessäoloa ja rentoa olemista. Ja tietysti välillä myös jalkapalloa. Tarjolla oli myös kuvissa näkyvä hieno kakku, jonka veljen vaimo taikoi meidän muiden iloksi. Lisäksi leivottiin pullia. Ja minä yritin tehdä lettuja. Tosin letun paiston lopetti alkuunsa vanhempieni koira joka päätti työntää päänsä lettutaikinakippoon neljännen letun jälkeen. Että näin. Hermothan siinä meni. Koiravanhus on kuitenkin niin rakas, että ei sille kauaa vihainen voi olla. Se on meidän kaikkien koira. Vanha rouva ja kaikille äärimmäisen tärkeä. Vaikka söikin lettutaikinani. Onneksi lettutaikinaa saa tehtyä lisää. Kirjoitin koirista jo aikaisemmin. Ne ovat minulle rakkaita otuksia. Melkoisia veijareita pahimmillaan kyllä.

Juhannusreissu meni nopeasti. Onneksi oli pitkä viikonloppu ja saimme vaimoni kanssa olla kahdestaan ennen kuin hän lähti sunnuntaina Lapualle. Olemme erossa kokonaiset kolme yötä. Äkkiseltään tuntuu kyllä oudolta nukkua öisin yksin. Tai oikeastaan en osaa rauhoittua yöksi ilman vaimoani ja nukahtaminen venyy liian pitkäksi. Ja tuntuu yksinoleminen muutenkin oudolta. Toisaalta onpa ollut rauha tehdä omiakin juttuja. Ja katsella vaikka sitä jalkapalloa. Eilisen päivän käytin siihen, että ajelin moottoripyörällä Ouluun ja takaisin. Hyvää herkistelyä tulevaa moottoripyöräretkeä varten.

Onneksi vaimoni palaa keskiviikkona takaisin. Ikävä on ollut kova. Ja vauvaakin on ollut ikävä. Kapteeni on kuulemma potkinut entiseen malliin vatsassa. Melkoinen Maradona. Ikävän tunteet ovat vaikeita, mutta osoitus siitä, että vaimoni on minulle erittäin tärkeä ja ainutlaatuinen ihminen. Ja tunteeni häntä kohtaan ovat erityisiä. En ole aiemmin ketään näin ikävöinyt. Aidosti. Ei mitenkään epätoivoisesti, mutta tiedostaen, että yhdessäoleminen ei ole ahdistavaa vaan luonnollinen ja olennainen osa elämääni.

Tällä viikolle menemme keskiviikkona Perheeksi -ryhmään ja perjantain ultraukseen. Ultrassa seurataan vauvan kokoa ja myös vatsalaukkulöydästä. Toivotaan, että kaikki on kaikin puolin hyvin. Uskon että on.

Kesälomani ensimmäinen osio alkaa ensi viikolla. Luvassa on moottoripyöräreissu veljeni kanssa. Suunnitelmissa on myös reissu vaimoni kanssa, toki menemme sen mukaan, mitä vointi sanoo. Laskettuun aikaan on kuitenkin vielä reilu kuukausi ja vaikka Kapteenin aikataulua ei voi kuin arvailla, uskon, että tässä menee vielä pieni tovi, ennen kuin hän saapuu.

Kiirettä pitää ja jännitystä riittää. Ei ehdi todellakaan tylsistymään. 

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa
Askeleita isyyteen blogi Facebook:issa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Ja pojan nimeksi tulee...

Soturi ja hattuteline