Vauvan saapuminen alkaa konkretisoitua


Viikonloppu konkretisoi vauvan saapumista aivan uudella tavalla. Lauantaina astelimme nimittäin äitipolille synnytysvalmennukseen. Molemmat olivat aika avoimin ja odottavin mielin. Itse olin alunperin miettinyt tämän tutustumiskäynnin tarpeellisuutta. Jotenkin olen asennoitunut synnytykseen sillä tavalla, että luotan siinä ammattilaisten ammattitaitoon. He varmasti kertovat, mitä milloinkin tapahtuu ja mitä seuraavaksi. Olen aika hyvin sisäistänyt oman roolini: pysy poissa tieltä ja tue vaimoasi niin hyvin kuin osaat. Tämä varmasti onnistuu. En ole osannut hirveästi ennakoida synnytykseen kuuluvia asioita. Pääosin tiedän, mitä milloinkin tapahtuu. Vaimoni lähestyminen on ollut samankaltainen. Hänkään ei ole ennakolta hirveästi synnytyksestä ottanut selvää. Osaltaan se varmasti on tapa lähestyä tätä kieltämättä isoa ja osin pelottavaakin tapahtumaa.

Ennakkotietoja ei siis kummallakaan ollut liiaksi ja osallistuminen synnytysvalmennukseen oli ollut epävarmaa pitkään. Mutta olimme kuitenkin varanneet ajan ja seisoimme tutussa äitipolin odotusaulassa kauniina kesäpäivänä. Ulkona paistoi aurinko. Oli lämmin päivä. Paikalla oli kolme muutakin paria. Yksi pareista oli samasta Perheeksi -ryhmästä kuin me. Tulevia äitejä ja hieman hukassa olevan näköisiä isä-miehiä. Minä mukaan lukien. Paikalle ilmestyi pian myös synnytysvalmennuksen pitävä kätilö. Kätilö -rouva osoittautui todella iloiseksi ihmiseksi. Nauru oli tarttuvaa ja asenne todella positiivinen. Voi sanoa, että kätilön persoona teki koko synnytysvalmennuksesta todella miellyttävän kokemuksen. Valmennuksessa käytiin läpi tarkasti synnytyksen kulkua, erilaisia kivunlievitystapoja, synnytykseen saapumisen käytäntöjä, sairaalan tiloja sekä aikaa synnytyksen jälkeen. Pikkuhiljaa vauvan tulo alkoi konkretisoitua. Minussa synnytyksen läpikäynti ei herättänyt pelkoa tai huolta. Oikeastaan olin huojentunut, että kaikki tuntuu olevan ammattilaisilla hallussa. Naisia varmasti pelottavat synnytykseen liittyvät kivut. Onneksi niihinkin tuntui löytyvän monenlaista apukeinoa. En ole vaimoni kanssa tarkkaan synnytyksestä keskustellut, mutta kipulääkitys taitaa olla suotavaa. Hän ei varmaan halua luomu-synnytystä. Tässäkin kukin tavallaan. Oma kipukynnykseni ei ole kummoinen ja käytän kaikki mahdolliset keinot kivunlievityksen ollessa kyseessä. Niinpä en kritisoi jos vaimoni kannattaa samaa lähestymistapaa.

Valmennus meni nopeasti. Tilojen kiertäminen oli hauskaa, kätilön nauraessa ja kertoessa kokemuksia ja sattumuksia. Osa tulevista äideistä oli selvillä synnytyksen kulusta aika tarkasti, toiset olivat, kuten me, avoimin ja odottavin mielin. Synnytystoiveita olisi hyvä kirjoittaa ylös, mutta turhan tarkkoja listoja olisi syytä välttää. Yllätyksiä tulee aina. Yksi avainsana jäi itselleni mieleen. Rentoutuminen. Se on synnytyksessä tärkeää. Synnytys on luonnollinen asia ja naisen keho kertoo ja tekee työn. Sitä vastaan ei kannata kapinoida. Rentoutuminen auttaa myös kipuun. Naisen sisään on rakennettu kyky kestää synnytykseen liittyvät asiat mm. kipu. Ja vaikka se on äärimmäinen kokemus niin tieto siitä, että sen voi selättää on tärkeää. Tämä kyky on siis koodattu kaikkiin naisiin. Naiset ovat se vahvempi sukupuoli. Sitä ei voi kiistää. Arvostukseni naisia ja erityisesti vaimoani kohtaan vain kasvaa, mitä enemmän raskaus etenee. Hän on kantanut vauvaamme kohta 8 kuukautta. Valittamatta suuremmin. Hyväksyen ja sitkeästi. Melkoinen supernainen. Tämä on yksi hänessä kiehtova piirre. Herkkä ja taipumaton. Samassa paketissa.

Herkkyys näkyi illalla, kun odottelimme tulevan kummisetäni vierailua. Raskauteen liittyvä väsymys varmasti venytti henkistä kapasiteettia ja vaimolleni hiipi mieleen viimein se tosiasia, että vauva on kohta täällä. Ihan oikeasti. Työt loppuvat. Elämä muuttuu. Lopullisesti. Väsymyksen keskellä tämä kaikki oli hieman liikaa ja itkuunhan se päättyi. Yritin parhaani mukaan lohduttaa häntä. Samalla siirsimme kummisetäni tapaamisen suosiolla seuraavaan aamuun. Sekin lisäsi vaimoni mielipahaa. Minä en kokenut, että siitä tarvisi paineita ottaa. Kummisetäni on lupsakka mies. Sovimme, että minä kävisin ottamassa hänet ja hänen vaimonsa vastaan ja toivottamassa tervetulleeksi. Vaimoni saisi rauhassa levätä ja näkisimme kyllä aamupalalla sunnuntaiaamuna. Tämä oli hyvä suunnitelma ja laukaisi vaimoni tunteenpurkauksen.

Vauva on totta. Se on tulossa. Kaikki muuttuu. Hetkittäin se pelottaa meitä molempia. Suurimman osan ajasta olemme asian kanssa sinut. Odotamme vauvaa. Minä olen asian suhteen aika malttamaton. En jaksaisi odottaa. Ja kyllä tämä raskaus kokonaisuudessaan on pitkä polku. Täynnä erilaisia mutkia. Olemme keskustelleet lapsien kokonaismäärästä vaimoni kanssa. Molemmat ovat olleet yhtä mieltä siitä, että vauva ei jää ainoaksi. Seuraavan lapsen kohdalla kaiken tietää jo paremmin. En ole aivan varma auttaako se jaksamaan tämän prosessin paremmin. Olen pitänyt siitä, että kaikki on uutta ja outoa. Vaikkakin huolehtimista on riittänyt. On tehnyt hyvää olla apukuskin paikalla. Se on opettanyt nöyryyttää. Tervetullutta.

Mutta vauva on pian täällä. Meistä tulee vanhemmat ja uusi luku elämässä alkaa. Ei pelota. Ei epäilytä. Vaimoni vatsassa potkiva Kapteeni määrittää elämäämme. Olemme valmiita hänen saapumiseensa. Aina ei tule olemaan helppoa. Hyvä niin. Haasteista kasvaa. Lapsi tulee kasvattamaan meitä.

Olemme yhdessä tehneet pitkää matkaa ja uusi luku alkaa kohta. Hyvä, että olemme tässä yhdessä.

Vaimoni ja minä.

Tänään soi:

MM-jalkapallo

Askeleita isyyteen blogi Instagram:issa
Askeleita isyyteen blogi Facebook:issa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmoi, usko, taistele, uskalla

Äitiyspakkaus 2018 - topit ja flopit

Ai että, miten kallis syöttötuoli??